sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kellorakkautta

Voi että mä kiljasin riemusta alkuviikosta, kun kotiovella seisoi postimies pienen valkoisen paketin kanssa - mä tiesin jo mitä se sisältää, sillä olin juuri edellisellä viikolla tilannut Daniel Wellingtonilta kaksi rannekelloa. Oon jo useemman vuoden ajan haaveillut kyseisen merkin kelloista ja sen vuoksi käynyt monena kertana en-niin-luvallisesti lainaamassa siskoni kelloa, jonka hän sai rippilahjaksi muutamia vuosia sitten. Enää ei luojan kiitos tarvitse 'salaa' aamuisin hiipiä hänen huoneeseensa kelloa lainaamaan ja varautua iltapäivällä kuulemaan kunniansa siitä hyvästä, vaan nyt mulla on vihdoin oma Daniel Wellington ja vielä kaksin kappalein!14122979.jpg999Syy siihen, miksi mä pidän erityisen paljon juurikin Daniel Wellingtonin rannekelloista, on hyvinkin yksinkertainen (kirjaimellisesti). Ne ovat mun mielestä vaan niin klassisen kauniita sekä laadukkaita. Rannekelloista puhuttaessa mua miellyttää erityisesti pelkistetyt mallit, ja juuri sellaisiin malleihin Daniel Wellington keskittyykin.
Kuvissa esiintyy kahdesta tilaamastani kellosta ensimmäinen. Tää malli oli se, josta oon nää monet vuodet haaveillut: ruskea nahkaranneke ja isoin mahdollinen kellotaulu ruusukultaisin koristeluin. Sen jälkeen, kun sain tän ensimmäistä kertaa käsiini, on tää kiikkunut mukana ranteessani lähestulkoon päivittäin. Tää vaan yksinkertaisesti sopii KAIKKEEN. Siis ihan kaikkeen - tai niin ainakin tähän mennessä. Toinen tilaamani kello onkin sitten melko erinäköinen tähän ensimmäiseen verrattuna. Oon itseasiassa miettinyt käyttäväni sitä enemmän juhlallisemmissa tilaisuuksissa, enkä niinkään arkikellona. Tuutte näkemään kuvia kyseisestä kellosta täällä blogin puolella vähän myöhemmin ihan omassa postauksessaan.
14122982Eli siis... Jos jollekin teistä ei aiemmista lauseista vielä selvinnyt, oon mä nykyään ihan totaalinen DW-fani (jos sellaista käsitettä on edes olemassa?). Ja oon muutes ihan 100% varma, että siellä ruudun toisella puolen teitä on "jokunen" samanlainen tyyppi lisää, eikö vain?

Mutta mitäs ootte mieltä kuvissa näkyvästä uutukaisestani? Mun mielestä oikeesti ihan täydellinen.Tää kello on just semmonen, että tulee varmaan killumaan mun ranteessani vielä mummonakin, jos sinne asti on tallessa ja ehjänä pysynyt.
Jos oman DW:n hankkiminen rupesi viimeistään tämän postauksen myötä houkuttamaan, niin nyt se kyllä kieltämättä kannattaisi. Saatte nimittäin kuukauden ajan 15%:n alennuksen kellotilauksistanne koodilla VILMAJARVINEN. Toimituskuluistakaan ei teidän tarvitse turhaan murehtia, sillä Daniel Wellingtonilla on kaikille tuotteilleen maksuton toimitus maailmanlaajuisesti. Tilaamaan pääsette -> TÄÄLTÄ.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. <3 Mä tuun poikkeemaan täällä blogin puolella vielä myöhemmin tänä iltana, arvaattekos minkä aiheen ympäröimänä tällä kertaa? Annan vinkin: paljon kysytty ja erityisen toivottu, kasvoihini liittyvä raapustus muutaman hassun kuvan kera tottakai. :)

8 kommenttia:

  1. Wau! Toi on vaan niin ihana kello ja just tuolla ruskealla nahkahihnalla aivan täydellinen <3 olen jo aijemmin miettinyt ja ihmetellyt että miksi sulla ei oo DWn kelloa ja tullut siihen tulokseen että et tykkää niistä niin et ole halunnut heidän kanssaan tehä yhteistyötä mutta näköjään olin väärässä :) hienon kellon valitsit ja sopii varsinki sun ranteeseen paremmin ku hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oot tuota mieltä! <3

      Poista
  2. Mulla on kans tuollainen ruskealla nahkahihnalla oleva kello, ja kertaakaan en oo katunut että ostin sen! Sopii asuun kuin asuun. :) Hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ihan bueno valinta munkin mielestä. :)

      Poista
  3. Miulla ollu kaks vuotta jo tismalleen sama kello, eikä ois päivää millon se ei killuis miun ranteessa (: Aikaisemman korssin kellon myin pois ku tämä ihanuus vei kaiken ajan mun ranteesta! Todella hyvä ostos sulta (:

    VastaaPoista
  4. Minkä väriset ne sun ray banit on?:>

    VastaaPoista
  5. toi sun koodis ei toimi.. :/

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥