lauantai 8. marraskuuta 2014

8. marraskuuta

Että voi ihminen olla väsynyt! Makoilen just tässä olkkarissa kone sylissä ja silmäluomet tuntuvat painavan vähintään sen kilon tai kahden verran, ja hereillä olo tuntuu tällä hetkellä miltein tuskaisen vaikeelta. Hah, liekö syynä varsin suurehko syöminen vai viimeyön normaalia lyhyemmiksi jääneet yöunet - vai kenties molemmat?

Eilinen päivä oli mulla vapaata ja koko päivä kuluikin käytännössä kokonaan kotona. Jotenkin nykyään nää vapaapäivät haluaa oikeesti viettää melkein aina kotosalla, jos mahdollista. En tiedä ehkä mitään ihanampaa kuin maata sängyssä puoleen päivään vailla minkäänlaista kiirettä ja sen jälkeen kattoa sitten vaikka leffaa tai kuvailla ja postailla tänne näin.
Kauppa- ja mäkkärireissun jälkeen eilisen illan kruunasi poikaystävä, joka tuli taas osaks viikonloppua tänne meille. Ei poistuttu täältä kotosalta enää minnekään ja ilta kuluikin sitten mm. leffan parissa - ainakin mun kohdalla, sillä toisella osapuolella oli vähän hankaluuksia hereillä pysymisen kanssa. :-D
Tää päivä kuluikin sitten käytännössä kokonaan Helsingissä, jossa käytiin yhdessä serkkuperheen kanssa syömässä mun ja mun serkun 18-vuotissynttäreiden kunniaksi. Tällä kertaa ruokapaikaksi valittiin Ravintola Lasipalatsi, jossa söin tällä kertaa valehtelematta parasta ruokaa aikoihin. Alkuruuaksi oli ihanaa voileipäkakkua Skagen-täytteellä ja muikunmätiä (parasta syömääni voileipäkakkua ikinä) ja pääruuaksi otin puolestaan härän sisäfileetä, maa-artisokkagratiinia ja paahdettua pippurivoita. Ja koska jälkkärilista vaikutti sen verran herkulliselta, nautin kaiken tuon jälkeen vielä suklaafondantin mokkajäätelöllä. Annokset olivat just oikeen kokosia, ja sen sijaan että olisin lähtenyt kyseisestä raflasta vatsa aivan liian täynnä ja oksennus suurinpiirtein kurkussa, lähdin hyvillä mielin just sopivan kylläsenä. Mieletön paikka, jota suosittelen kyllä todella lämpimästi kaikille. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, ettei tuo rafla ole ehkä se kaikkein lompakkoystävällisin paikka, vaan annoksista saa jonkin verran maksaakin - tosin ihan syystäkin.
P1010001_FotorP1010009_FotorP1010012_FotorP1010039_Fotor Syömisten jälkeen siirryttiin noin 1,5 tunnin ajaks shoppailemaan Sokos-Stockmann-Forum-Kamppi -alueelle, jonka aikana mun ostoskassiin ei päätynyt kuin yksi ainut Essien kynsilakka Stockalta - ja ehkä ihan hyvä niin. Barcelonan jälkeen meikäläisen lompakko ollut nimittäin melkoisen ruvella, joten tulevat kuukaudet pitää ottaa melkosen iisisti noiden shoppailujen kanssa.
Kaupoilla pyörimisen jälkeen suunnattiin porukalla vielä Hard Rock Caféseen, mutta koska se oli tupaten täynnä eikä pöytiä ollut enää vapaina tämmöiselle isommalle porukalle, lähdettiin käppäilemään Kluuvissa sijaitsevaan Fazer-kahvilaan, jossa itse nautin vielä berliininmunkin mariannekaakaon kanssa. Tuon jälkeen olo oli kyllä just semmonen, että "Ei ruokaa kiitos vähään aikaan...!". :-D
P1010085_FotorP1010088_FotorP1010065_FotorP1010090_Fotor Nyt loppuillan aattelin tosiaan viettää tässä sohvalla telkkari kaverina, ellei väsymys vie voittoa. Huomenna onkin sitten isänpäivä ja suhteellisen aikanen herätys tiedossa tietyistä syistä.
Toivottavasti teidän viikonloppunne ovat sujuneet mukavissa merkeissä ja sama jatkuisi huomennakin! Heips ja kauniita unia jokaiselle. 

8 kommenttia:

  1. sulla on tässä blogissa vähän liian pieni fontti! hieman hankala lukea :) muuten kyllä kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se varmaan riippuu ihan laitteesta, jolla blogiani luet! Esimerkiks mun koneella tää fontti näyttää ihan normaalikokoselta, mutta sitten joskus jollain muulla laitteella on saanut vähän tihrustaa. Voisin kyllä suurentaa tekstiä, sillä et ole ensimmäinen, joka tuosta on maininnut. :-)

      Poista
    2. Todellakin riippuu laitteesta, koska mulla näkyy vähän turhankin isona 😅

      Poista
  2. JEE, oon Lasipalatsissa töissä ja olin näkevinäni sut astelemassa Akvaario-kabinetista ulos!! Nyt työvuoron jälkeen olinkin aikeissa tulla kysyy et olitko se sä, mut postaus antokin jo vastauksen :D Olit superkaunis luonnossa, ihanaa että viihdyit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siellä just syötiin! Hassua aatella, että joku työntekijä on mut siellä bongannut. :-D

      Kiitos paljon sulle. <3

      Poista
  3. Ah tuo jälkiruoka!! *.* Pakko kyllä joku kerta käydä maistamassa!!
    Rakastan näitä ruokakuvia!

    VastaaPoista
  4. oiii tulipas nälkä ku luin tän postauksen:D kivoja kuvia

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥