torstai 30. lokakuuta 2014

#tb Barcelona (osa 1.)

Heipparallaa ihanat! Taas muutama viikko vierähtänyt viime postauskerrasta, mutta mulla on siihen ihan pätevä syy tälläkin kertaa. Mä olin siis tosiaan reissussa pari viikkoa sitten, jolloin en ollut tietokoneeseeni tai lähestulkoon koko blogiini minkäänlaisessa kontaktissa. Matkan jälkeen alkoikin ihan järkyttävät painiskelut kouluduunien kanssa. Eilen sain päätökseen viimeisen - tällä hetkellä sen kaikkein tärkeimmän - koulutyön, joten nyt mulla on ollut taas aikaa rojahtaa tähän sängylle tietokoneen kanssa ja ryhtyä postailemaan. Useammat teistä varmaan lukivatkin jo viimeisimpiä postauksiani, joissa kerroin lähteväni Barcelonaan. Barcelonan matka on nyt tosiaan takana, mutta ihanat muistot sieltä kyllä nappasin itselleni mukaan ja koko illan oonkin nyt työskennellyt siellä napsittujen kuvien parissa. Ette uskokaan kuinka paljon näitä oikein on!
Suunnittelin aluksi tekeväni tästä reissusta yhden ainoan postauksen, mutta koska tästä tulisi tällöin kilometrin jos toisenkin mittainen kuvapläjäys, ajattelin jakaa kuvat kahteen osaan ja päivitellä loppuja kuvista sitten mahdollisesti tulevan viikonlopun aikana. (Tästä huolimatta kuvia tässä postauksessa tulee olemaan jo melkoisen iso läjä...)

Oon ihan rättiväsynyt, joten jätän tämän postauksen melko kuvapainotteiseksi ja lopussa mainitsen sitten vähän tiivistetysti mun fiiliksiä tästä matkasta kokonaisuudessaan. Miltäs kuulostaa? 
P1010471_FotorP1010488_FotorP1010498_FotorP1010480_FotorP1010414_FotorP1010436_FotorP1010399_FotorP1010333_FotorP1010342_FotorP1010314_FotorP1010377_FotorP1010382_FotorP1010390_FotorP1010082_FotorP1010056_FotorP1010537_FotorP1010529_FotorP1010411_FotorP1010455_FotorP1010875_FotorP1010879_FotorP1010885_FotorP1010569_FotorP1010625_Fotor Jos koko tuo matka pitäs mahduttaa yhteen ainoaan ajatukseen, olisi se se, että tuo reissu oli lähes täydellinen. Oikeesti. Barcelona on kyllä aivan mieletön kaupunki - niin paljon nähtävää ja koettavaa. Me lähettiin tosiaan liikenteeseen tällä kertaa neljän hengen porukalla, johon kuului mun itseni lisäks mun tosi hyvä ystävä Jenna sekä hänen äitinsä miesystävänsä kanssa. Matka kesti kolme kokonaista päivää, sillä oltiin Barcelonassa keskiviikkoillasta lauantai-iltaan. Kuulostaa vähältä, mutta kyllä siinä ajassa sai ihan kiitettävän määrän kokea ja nähdä erilaisia paikkoja.
Me ei suunniteltu tuota matkaa etukäteen juurikaan, joten päivät kuluivat aikalailla sen hetkisen fiiliksen mukaan. Ekana iltana ei tehty juurikaan muuta kuin kotiuduttiin hotellihuoneeseen ja kierreltiin sen lähistöllä olevia katuja. Olo oli sen verran väsynyt, ettei me Jennan kanssa jaksettu mennä mihinkään enää edes syömään, vaan rojahdettiin sänkyyn jo ennen puolta yötä, jotta jaksettiin sitten seuraavana aamuna nousta ajoissa ja virkeinä ylös.
Meidän hotelli oli tosiaan nimeltään Hotel Acta Mimic, ja se sijaitsi käytännössä aivan Barcelonan keskustassa. Siitä oli helppo lähteä liikkumaan muualle päin kaupunkia taksilla, metrolla tai sitten ihan kävelemällä.
Ensimmäisenä päivä vietettiin Jennan kanssa kahdestaan La Ramlban ostoskadulla ja siinä samalla El Corte Ingles -ostoskeskuksessa. Itse ostoskeskuksesta/tavaratalosta en oikeen pitänyt, koska se oli aivan liian suuri ja täynnä ihmisiä. Mua nimittäin rupee ärsyttämään ihan jo Helsingin Stockmannilla asiointi, kun tuntuu ettei sieltä löydä ikinä mitään, eikä siellä osaa lukuisista aiemmista käyntikerroista huolimatta suunnistaa oikeisiin paikkoihin. Tuo oli siis vähintään sen tuhat kertaa pahempi paikka, ja siksi pyörittiinkin Jennan kanssa lähinnä vain sen viereissä olevien katujen varsilla sijaitsevissa liikkeissä, kuten mm. Bershkassa, Pull&Bearissa, ZARAssa ja Stradivariuksessa. Ekana iltana shoppailurumban jälkeen poikettiin syömään isommalla porukalla, johon kuului meidän neljän hengen lisäksi myös Jennan toisen ystävän perhe, joka oli tuolla Barcelonassa samaan aikaan. Käytiin syömässä mexicolaista ja oli kyllä pirun hyvää! Kuvaa mun ja Jennan yhteisannoksesta voittekin nähdä tuolta ylempää. Illallisen jälkeen lähdettiin sitten kolmen tytön porukassa kiertelemään vähän Barcelonan vanhaa kaupunkia ja vietettiin ihan mahtava loppuilta mm. rannassa istuskellen.

Toinen päivä kuluikin puolestaan pääasiassa nähtävyyksiä katsellessa, mutta niistä laitan enemmän kuvia sitten siihen seuraavaan Barcelona-postaukseen.
Viimeinen päivä kului rannalla aurinkoa ottaessa ja uidessa. Oli ihan mielettömän ihana ilma, reippaasti yli hellelukemien samaten kuin koko matkan aikana muutenkin. Ei satanut kertaakaan, vaan saatiin nauttia auringosta kaikki nuo kolme päivää. Rantsun jälkeen lähdettiin hotellille, laitettiin kamat kasaan ja otettiin taksi kohti Diagonal Mar -ostoskeskusta, jossa poikettiin syömässä ja tekemässä loputkin shoppailut - tosin meikäläisen shoppailut jatkuivat vielä lentokentällä, heh ;-). Tää kyseinen ostoskeskus oli kyllä varsinainen paratiisi, ja sen te tulettekin huomaamaan tulevassa postauksessa, jossa esittelen kaikki Barcelonan ostokseni. Oon kuvauttanut ne itseasiassa jo puoltoista viikkoa sitten ja viikonlopun aikana olis tosiaan näillä näkymin tarkoitus ne teille tänne postauttaa.

Mutta hei! Toivottavasti piditte tästä postauksesta. Mun käpälät eivät meinaa enää kyetä yhteistyöhön (väsymyksen vuoksi siis) ja mun on pakko siivota vielä nopeasti ja painua sen jälkeen samantien nukkumaan. Lisää matkasta tuun tosiaan vielä kertomaan, mutta siinä 'toisessa osassa'. Pahoittelen jo valmiiksi tästä postauksesta (mahdollisesti) seuraavaa matkakuumetta, joka ainakin meikäläiselle iski taas samantien noita kuvia katsellessa.
Kuullaan taas ja hirrrrmuisen hyvät yöt kaikille teille!

Ps. Te muut Barcelonassa vierailleet: mitä piditte kyseisestä kaupungista?

41 kommenttia:

  1. Eipä noin huonoista kuvista mitään matkakuumetta iskenyt.. Barcelona ei ollenkaan päässyt oikeuksiinsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta muuten ihan hyviä kuvia, mutta noissa jäätelö ja hedelmäkulhokuvissa tulee tollanen ruma heijastus tosta muovista ja lasista :/

      Poista
  2. Kehtaatko kertoa kuinka paljon abauttia tuo matka makso yheltä ihmiseltä, jos ei oteta huomioon noita teijän shoppailuja?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en rehellisesti sanottuna muista. Voin tiedustella asiaa vanhemmiltani myöhemmin. :-)

      Poista
  3. Mun mielestä nää kuvat on kyllä hyviä :)

    VastaaPoista
  4. Ihan huikeita kuvia! Ihana ku oot alkanu taas postailee!(:

    VastaaPoista
  5. Barcelona on superihana! Olin siellä viime heinäkuussa ja olikin hauska katsella näitä kuvia ja tunnistaa tuttuja paikkoja! :D Nyt tuli ikävä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä mieletön kaupunki. Saatan hyvinkin käydä siellä vielä tulevaisuudessakin. :-)

      Poista
  6. Petyin kyllä tän postauksen kuviin. Suurin osa vähä hassusti rajattuja ja ylivalottuneita.

    VastaaPoista
  7. Ihana paita! <3 Haluukko kertoo mistä se on? ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos muistan oikein, niin semmoisesta liikkeestä ostettu kuin Pimkie. :-)

      Poista
  8. Kauniitahan nuo kuvat on!Ite olin alku vuodesta barcelonassa pari viikkoo!!:p

    VastaaPoista
  9. Miekin olin Barcelonassa! Oli kyllä ihan mieletön paikka! :)

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus! Barcelona vaikuttaa ihanalta paikalta♡ Millä kameralla kuvat on otettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Nuo kaikki kuvat on kuvattu Olympus PEN Mini E-PM2 -kameralla. :-)

      Poista
  11. tosi upeen värikkäitä ja aurinkoisia kuvia! :) kun muokkaat kuvia niin lisäätkö yleensä kirkkautta ja vahvennat värejä vai mitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Yleensä lisään kirkkautta, kontrastia, värikylläisyyttä, valoa/varjoa ja lämpöäkin joskus. Myös terävöittäminen on yks seikka, jonka teen melkeimpä aina kuvia muokatessa. :-)

      Poista
  12. Piditkö kameraa kokoajan mukana? Oliko jossain laukussa, jos kävit kaupassakin?:) En ite oo koskaan käyny ulkomailla, niin en tiiä miten sitä siellä pitäis, jos joskus jonnekin päin oon menossa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin lähes koko ajan mukana, mutta aina kaulassa (tai jos ei siellä niin kameralaukussa) niin, että se roikkui jatkuvasti etupuolella/mun nähtävissä. Kannattaa ulkomailla olla tosi tarkkana taskuvarkaiden kanssa, semmoset iskevät nimittäin helposti esimerkiksi metroissa ja muissa julkisen liikenteen ajoneuvoissa. Myös ihmisiä täynnä olevat kaupat ja kauppakeskukset ovat kuulemma melko "vaarallista" aluetta juurikin näiden taskuvarkaiden kannalta. Niiltä voi välttyä, kun pitää oikeesti tosi hyvää huolta kamoistaan. Ei jätä laukkuaan tms. hetkekskään vartioimatta ja reput on kans aika riski jollain ulkomaan matkalla.

      Mutta meidän porukka selvis kyllä ihan ilman minkäänlaisia varasteluja tuosta matkasta. Eli kunhan vaan pitää erittäin hyvää huolta omaisuudestaan, niin kamat pysyvät tallessa. :-)

      Poista
  13. upee blogi sulla! Minkä kokosiksi muuten aina laitat noi kuvat postauksiin? ois kiva saada sekä pysty että vaakakuvien mitat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja no siis pystykuvat muokkaan nykyään yleensä 749 x 1000 kokoisiksi ja vaakakuvat sitten puolestaan keskimäärin 749 x 562. :-)

      Poista
  14. Ihania kuvia ! Tulee oikeen hyvä mieli kun kattelee tommosia värikkäitä kuvia näin aamulla ♥ :-)

    VastaaPoista
  15. hassu ku tunnistaa kuvista paikkoja joissa ittekki on käyny:D barcelona on kyl kiva ja kaunis kaupunki!

    mistä toi paita on?? kivat vaatteet sulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tuttu tunne! :-)

      Kerroinkin just tuolla ylempänä, että tuo paita on Pimkie-nimistestä liikkeestä ostettu. :>

      Poista
  16. mite sää löydät kokoaja noita pojujaD: mäki haluun jätkän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "kokoajan" ei oo oikeen muhun täsmäävä sana, haha. :-D

      Poista
  17. sun iho on nii hyväs kunnos!! eiks sul oo ikin finnei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä mun iho tosiaan on aika hyvässä kunnossa, mutta kyllä mulla on niitä finnikausia edelleenkin. Varsinkin nyt syksyn ja talven mittaan, kun aurinko ei enää paista juurikaan. :-(

      Poista
  18. Että oikein "mexicolaista" söitte. Huomenna varmaan chinalaista ja sitten vaikka americalaista pizzaa. Thailandlaista nuudelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on oikeesti tosi harmi, että aina teidän pitää tarttua tollasiin pikkuseikkoihin. En tajua oikein sitä, että mitä tuolla haette? Tuo kun ei tosiaankaan ollut varmaan se postauksen keskeisin seikka.

      Mutta mikäs siinä, jos aina täytyy keksiä sitä valitettavaa sen paremman mielen saamiseksi.

      Poista
  19. Siis noiden kuvien fiilis oli henkeäsalpaava, siis tosi ihanan näkönen paikka! Pakko päästä ulkomaille jossakin vaiheessa.

    Pakko muuten sanoa, etten oo pitkään aikaan kattonu sun blogia, mut nuo sun vaaleet hiukset sopii sulle niiiiiiiin hyvin ja oot kaunistunut entisestäsi! <3

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥