sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Sushi-Time!

Meikkipostauksesta kuulumisiin! Mulla on ihan mielettömän kiva viikonloppu takana (...jos torstai-iltana alkavaa räkäflunssaa ei lasketa). Perjantaina olin Viivin kanssa päivän kotona ja ajateltiin pitää semmonen 'siskojen päivä', joten lähdettiin heti aamupäivällä kohti Lippulaivan lähistöllä sijaitsevaa Minigolf-mestaa. Käytiin golfaamassa siellä yks kokonainen kierros, jonka jälkeen mentiin sitten hampparille. Oli kyllä ihanaa tommonen hieman normaalista arjesta poikkeeva tekeminen ja Viivikin oli ihan onnessaan. Harvemmin sitä tulee yhdessä lähdettyä mihinkään muualle kuin korkeintaan kaupungille kaupoille pyörimään - jos sinnekään.

No eilinen oli ihanaa jatkoa jo valmiiks hyvin alkaneelle viikonlopulle! Treffattiin Jennan kanssa Isossa Omenassa viiden aikoihin iltapäivällä ja mentiin Hanko Sushiin syömään. Mä oon maistanut sushia tätä eilistä ennen vain tasan yhden kerran - ja sekin oli jostain marketista ostettua -, joten tää oli käytännössä mun ensimmäinen kunnon tutustuminen tähän kyseiseen ruokaan. 
sushi&meikit 0044323sushi&meikit 008432231sushi&meikit 0072423 sushi&meikit 0124332
Tilasin nyt tällä kertaa tuollaisen melko perusannoksen, ja vaikka maku olikin mulle melkoisen uusi, niin tykkäsin noista kyllä kokonaisuudessaan! Just semmonen sopivan kevyt ruoka - ei siis tarvinnut kieriä ulos, kuten monista muista ravintoloista/ruokapaikoista yleensä.
Hyvän ruuan lisäksi seurakin oli ihan parasta! Oli niin ihanaa mennä ystävän kanssa tälleen kunnolla syömään ja jutella siinä samalla kaikennäköstä. Ruuan jälkeen lähdettiin bussilla meille päin ja poikettiin siinä samassa lähikaupasta hakemassa leffaherkut illaksi. Jenna jäi meille tosiaan yöksi ja meillä oli kyllä ihan mielettömän kivaa!

Huomenna onkin sitten meikäläisen toinen ajotunti, ja vähän taas jo jänskättää, vaikka ensimmäinen ajotunti tällä viikolla menikin ajo-opettajan (+ mun itseni) mielestä todella hyvin. Oon kuulemma aikataulussa edellä, joten hyvillä mielin saisin kyllä huomenna sinne autokouluun lähteä!

Oottekos te maistaneet sushia joskus? Mitäs tykkäätte? Ootteko sen rakastajia vai kenties vihaajia? Sushi on mun mielestä yks niistä harvoista ruuista, joista yleensä joko tykkää tai sitten ei. Puhuttiin Jennankin kanssa just siitä, että kumpikaan meistä ei oo tähän päivään mennessä tavannut yhtäkään, joka ei osaisi kyseisestä ruuasta sanoa juuta eikä jaata - mielipiteet ovat aina olleet siis hyvinkin selviä!

Meikkiostoksilla

Heipparallaa taas! Mä oon viimeaikoina ostanut muutaman kosmetiikkatuotteen, joista halusin nyt muutaman sanan tulla tänne teille kertomaan.Yksi niistä on jo vanha tuttu ja saattanut hyvinkin pyörähtää täällä jo aikaisemminkin, mutta kolme muuta ovatkin sitten ihan uusia tuttavuuksia meikäläiselle. En tiedä ovatko Ollilan siskokset (Annika & Sara) teille bloggaajina tuttuja, mutta heidän blogeistaan olen saanut jonkin verran kosmetiikkavinkkejä ja osa näistä uusista puteleista ovatkin mulla nyt heidän blogiensa ansiosta. Toivottavasti edes yksi tai kaksi teistä, jotka tätä postausta parhaillaan luette, saisitte tästä postauksesta kans mahdollisesti muutaman meikkivinkin seuraavia ostoskäyntejä varten!
sushi&meikit 05534231
Oon ollut itseasiassa jo useemman kuukauden ajan kiinnostunut tästä Lumenen Ihon Sävyn Heleyttäjästä ja vasta viikko sitten sain aikaseksi kiikuttaa tän kaupan hyllystä omaan meikkipussiini. Mä oon nyt useempana päivänä ehtinyt tätä koittaakin ja tykästynyt ihan täysin!

"Valoa heijastavat pigmentit heleyttävät hetkessä ihon sävyä ja antavat kasvoillesi raikkaan aurinkoista hehkua."


"Käyttö: käytä kasvoilla sellaisenaan, meikkivoiteen alla tai siihen sekoitettuna."

Tää saa kasvot tosiaan raikkaamman ja pirtsakamman näkösiksi - ainakin mulla! Mä oon kokeillu myös kaikkia noita kolmea eri käyttötapaa ja huomannut parhaimmaksi sen, kun käyttää tätä yhdessä meikkivoiteen kanssa sekoitettuna. Ihan aluksi kokeilin tätä tuotetta yksinään kasvoilla ja se ei näyttänyt hirveän hyvältä. Sävy näytti yllättävän tummalta ja ehkä vähän punertavalta. Meikkivoiteen kanssa yhdessä tämä on kuitenkin bueno
Tästä Ihon Sävyn Heleyttäjästä on olemassa tietääkseni vain kahta eri sävyä, joista tää mun (10 Honey Glow) on se vaaleampi. Toinen oli muistaakseni ennemminkin ruskettuneelle iholle tarkoitettu, ja näissä tämän hetkisissä Suomen kesä/syyssäissä ainakaan meikäläisen naama ei oo sitä aurinkoa tai saatikka rusketusta nähnyt kyllä yhtään.

Mutta aivan ihana tuote kokonaisuudessaan, eikä hintakaan ihan mistään korkeimmasta päästä ole. Mä tosiaan muistelisin, että ainakin Prismassa tää tuote maksoi 10,90€, mutta saattaa hyvinkin heitellä muutamilla kymmenillä senteillä ihan ostopaikasta riippuen. Siksi laitoinkin tuon kuvan mukaan hieman "ympäripyöreän" hinnan.
sushi&meikit 06423423
Tää Lumenen Touch Of Radiance - Valokynä on tosiaankin jo vanha tuttu. Tän viikon alussa Lippulaivan Anttilassa pyöriskellessäni törmäsin melkoisen huimaan alennukseen, jossa sain kaksi valokynää yhden hinnalla. (Ainakin muistaakseni yhden tällaisen hinta pyörii juurikin siinä 15€:ssa?)
Oon tästä muistaakseni tehnyt jo aikaisemmin jonkinnäköisen tuotearvostelun, joten enää ei tarvi tästä sen kummemmin mitään selitellä. Useimmat teistä varmasti tietävätkin jo, miten valokynä toimii ja tää tuote on kyllä tosi hyvä! Jos siis ootte uutta valokynää etsimässä, niin tässä olisi yksi kelpo ehdokas, joka on ainakin mulla ollu jo puolisen vuotta käytössä.
sushi&meikit 09123423sushi&meikit 068132
Tää Viva La Divan huulipuna on mulle kans ihan uus tuttavuus, mutta jo nyt muutaman käytön jälkeen oon tähän aivan umpirakastunut! Jos sulla on etsinnässä suhteellisen halpa ja hyvä huulipuna, niin tässä on ihan täydellinen ehdokas. Mulle tää merkki oli entuudestaan melko tuntematon. Mulla ei oo siis muistaakseni koskaan aikaisemmin ollut tän merkin meikkejä, mutta nyt tän ostoksen jälkeen mun tekis mieli käydä joka päivä hakemassa Kicksistä muutama uusi huulipuna ja ehkä muitakin tän merkin meikkejä!
Mutta siis nää huulipunat... Aivan törkeen ihanan värisiä ja sitäkin ihanamman tuoksusia! Siis mulla tuli jollain tapaa kaikki ne lapsuuden hedelmäiset huulirasvat mieleen heti, kun tätä mun uutukaista tuoksuttelin. Tää on sävyä 15 Soft Pink ja tuoksuu ihan mielettömän hyvälle! Kuvaan en saanut tätä jostain syystä ihan täysin oikean sävyisenä, eli todellisuudessa sävy on aavistuksen verran vaaleanpunaisempi, ei niinkään kirkkaan pinkki. Huulissa tää pysyy melkoisen hyvin, eikä käytössä ole sitä tiettyä ongelmaa, johon olen monissa muissa käyttämissäni huulipunissa törmännyt: mulla nimittäin monet huulipunat kaipaavat jonkinnäköistä vaalennusta pohjaksi, jotta väri tarttuisi kunnolla ja oikea sävy näkyisi paremmin, tämä huulipuna ei.
Tänään viimeksi kattelin Ison Omenan Kicksissä muitakin tän Viva La Divan meikkituotteita ja ihastelin kaikkia niitä puteleita, että miten söpöjä ne ovatkaan! Just tuommosta pikkublingiä siellä täällä, eli toisin sanoen just sellasia mun silmää miellyttäviä. Veikkaanpa siis, että tämän kesän aikana tuun kiikuttamaan tuolta kaupungilta kotiin lisää Viva La Divaa...
sushi&meikit 1052334
Mä en oo koskaan aikasemmin testannut MaXfactorin kynsilakkoja. Mun kynsilakkavarastot ovat koostuneet aikasemmin enimmäkseen Lumenesta ja joistain Seppälän ja H&M:n muutaman euron puteleista. Nyt kuitenkin samaan aikaan, kun nuo Lumenen valokynätkin ostin, tarttui mun mukaan alennuskorista tämmöinen klassisen punainen MaXfactorin kynsilakka. Normaalihinta tällä kynsilakalla taitaa olla 5,90€ eli reilut pari euroa tuli säästettyä tällä kertaa. Syy, miks halusin ottaa tämänkin postaukseen mukaan oli se, että tää on (mun käytössä) ensimmäinen tällainen halvempi kynsilakka, jota ei tarvitse laittaa kynsiin yhtä kerrosta enempää! Mä oon nimittäin jo melkoisen tuskastunut siihen, kun joitain kynsilakkoja täytyy pistää useampi kerros, jotta lopputulos ei ole lainkaan läpikuultava. Tällä MaXfactorin kynsilakalla saa kuitenkin ihan mielettömän hyvän ja tasasen lopputuloksen vaan sillä yhdellä kerroksella. Hyvää tässä on myös se, että koska ohuemman kerroksen ansiosta tää lakka kuivuu melko nopeesti, niin ei tarvitse tuskailla ja varoa jokaista paikkaa 'tuntitolkulla'. Rupeen ehdottomasti hankkimaan jatkossa lisää näitä kyseisen merkin kynsilakkoja ja hankkikaa ihmeessä tekin, jotka ette ole näitä vielä kokeilleet!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Haalaripäivä

Tänään torstaina (ja itseasiassa aika monenakin päivänä tällä viikolla) mulla on asun puolesta ollu haalaripäivä! Tai toisaalta, kun kelloa katsoo, näyttää se jo perjantaita... Mutta anyway!
Mä tein viime viikonloppuna haalarilöydön Seppälästä. Oon jo pitkään haaveillut mustanvärisestä haalarista, ja melko monissa blogeissa niitä onkin jo esiintynyt. Semmonen on vaan niin tajuttoman mukava päällä ja helppo vetästä päälle aamukiireessäkin.
Huolimatta siitä, että tän mun haalarin hinta (~40€) tällä kertaa hieman kirpaisikin, on tää näin jälkeenpäin ajatellen ihan kymppiostos. Mä en tasan tuu luopumaan tästä ikinä, voisin nukkuakin tää päällä - mä nimittäin todellakin rakastan tätä!
234425434321345
233 7006998
Mun haalari on kokoa S, eli nää Seppälän haalarikoot on sopivia myös pidemmille tytöille! Lantion yläpuolella menee kiristysnarut ja yläosaa koristaa kullanväriset napit ja vetskaritaskut. Yläosa on ns. hihaton, eli toppimainen. Mulla on noissa kuvissa tuon haalarin päällä Vero Modasta ostettu mustanvärinen neuletakki, jonka selkäpuolella on läpinäkyvää pitsiä.
Tuo haalari on siinäkin mielessä hyvä ostos, että sen voi yhdistää melko monella lailla! Tuon kanssa menee käytännössä kengät kuin kengät oli niissä sitten korkoa tai ei. Myös erilaiset neule-, nahka- ja villatakit menevät mainiosti tuossa päällä. Tommosen haalarin voi hyvin vetää päälle kaupungille tai vaikkapa kouluun lähtiessään, mutta käy se hyvin kotihaalarinakin! Erittäin monikäyttöinenkin siis, mä itse ainakin tykkään ihan mielettömästi!

Onkos siellä ruudun toisella puolella muita haalareiden ystäviä? 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kesätukka

Tiedättekös mitä? Mä oon vihdoin ja viimein saanu toteutettua mun pitkäaikaisen unelmani - olla blondi. Siitä taitaa tulla nyt abauttiarallaa viitisentoista vuotta, kun mä viimeks olin ihan vaaleahiuksinen. Nyt viimesen vuoden oon haaveillut taas vaaleasta tukasta, ja koska kesäksi on kiva saada vähän jotain piristystä hiuksiin, niin päätin viime torstaina heti töiden jälkeen kipittää Lippulaivan Hiusfashioniin varaamaan hiusten leikkuu- ja värjäysaikaa. Tarkoituksena oli tosiaan leikata kuivat latvat pois (joita muuten oli melkoinen määrä meikäläisen hiuksissa) ja värjätä hiukset ihan vaaleiksi, mutta kuitenkin mahdollisimman luonnollisiksi. Päätettiin yhdessä kampaajan kanssa tehdä vaalennus pääasiassa raidoilla, jolloin mun hiuksiin tulis useita eri sävyjä, mikä puolestaan tekisi lopputulosta luonnollisemmaksi. Aluksi näin vaalea väri mun päässä oli melkonen shokki, mutta jo viiden minuutin päästä aloin sisäistämään, että "Nyt mä sit todellakin oon blondi...!".

12323 1053413212323 20023433312r243412323 1833231
Monet sanoivat aikaisemmin, etteivät pystyis kuvitella mua blondina. Esimerkiks osa mun perheenjäsenistä on ollut aikalailla blondaamista vastaan. Mä itse päätin kuitenkin, että pakko tehdä tälle tukalle jotain. Halusin jotain uutta, jotain piristävää... Ei sitä ainaista vaaleanruskeaa, jonka väriset mun hiukset ovat olleet jo ties kuinka kauan.
Näin jälkikäteen pidän tätä värjäystä siis aika rohkeana vetona, koska muutos on ainakin mulle itselleni melkoisen radikaali. Kauhulla vaan oottelen sitä järkyttävää värjäysrumbaa, joka alkaa sitten heti juurikasvun myötä. Ne ovat kuitenkin sitten tulevaisuuden murheita ne. ;-)

Mutta... Vaikka monet edelleenkin arastavat mulla tätä vaaleaa väriä, ei se poista mun omasta pääkopasta mielipidettä siitä, että nää on mun mielestä nyt paljon vetävämmät ja pirtsakammat kuin moneen vuoteen! Itse olen lopputulokseen tyytyväinen.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Mun juhannus

...On kulunut tähän mennessä ihan supermahtavissa tunnelmissa sukulaisporukalla mökkeillen! Istun parhaillaan tässä keittiön pöydän ääressä selailemassa koneelta ihania jussi-kuvia ja aurinko paistaa ihanasti ikkunan läpi sisään. Osa porukasta istuskelee ulkona ja osa tekee mitä tekee. Mä aattelin nyt kuitenkin pysähtyä päivittelemään teille pikkasen mun juhannustunnelmia. Kuvia on tullut räpsittyä ihan mieletön määrä ja tuutte kyllä huomaamaan sen - melkoisen kuvapainotteinen postaus tästä nimittäin tulossa!
5443544309894657886 65675654 67544365662343969
Siis ruoka oli eilen aivan älyttömän hyvää! Tulee ihan vesi kielelle, kun näitä kuvia tässä katsoo. Ilma oli melkoisen vaihteileva, välillä satoi kaatamalla ja välillä paisto sitten aurinko. Sain melkoisen kivoja kuvia ulkoota tästä keittiön ikkunan kautta. Eilisiltana saunomisen yhteydessä tuli heitettyä talviturkkikin - oli muuten pirun kylmää vettä!
677532231346234434
Porkkanakakkua, serkun leipomia korvapuusteja, karkkia.... Tarviiko tosta jälkkäristä teille edes erikseen mitään mainita? Sitä mäkin! Eiköhän kuvat kerro tarpeeksi. :-D 34234234345 343 4234434
Yatzy on meidän perheessä (ja suvussa) ollu aina semmonen peli, että se on löytynyt melkein jokaiselta sekä mökki- että ulkomaanreissulta. Sitä on aina kiva pelata porukalla ku porukalla.
57867909098935005778 9009
Ja tänä aamuna sängystä noustessa sain istahtaa kuvissa näkyvään herkkuaamupalapöytään. Tuli muuten tankattua ihan hirveä määrä kaikkea, että jaksaa sitten odottaa seuraavaan ruokaan. 
En oo vielä tässä vaiheessa ihan varma siitä, että lähdetäänkö huristelemaan kotiinpäin jo tänä iltana vai vasta huomenna puolelta päivin. Riippuu kuulemma melkosen paljon säistä, että katsotaan nyt minkälaista ilmaa on loppupäiväks tulossa. Nyt on ainakin kirkasta ja aurinko paistaa, joten voi hyvin olla, että koti kutsuu vasta huomenna.

Ihan superihanaa juhannusta kaikille! Toivottavasti en ole ainut, jonka jussi on tänä vuonna kulunut mahtavissa tunnelmissa. 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Uutta päällä

Heissulivei taas! Aattelin tulla ihan pikasesti täällä käymään, lähinnä esittelemään asukuvien yhteydessä ne sunnuntaina Spirit Storesta löytämäni ihanat kengät! Kipastiin Eevin kanssa nyt illalla tossa ulkona ihan nopsasti ja napattiin muutamat kuvat. Koneelle kun näitä kuvia latailin, huomasin kuitenkin harmikseni suurimman osan olevan jotenkin tosi huonolaatusia ja epäonnistuneita. ARGH... Että voi ottaa päähän. Mä en halunnut jättää tätä postausta kuitenkaan myöhemmäksi tai saatikka kokonaan tekemättä, joten valkkasin tänne nyt muutaman näpsyn siitä hyvin suppeasta parhaimmistosta.
4636687807843663664353
Mä yhdistin nuo kengät tällä kertaa Gina Tricotin farkkuihin, Vero Modan peplum-toppiin ja Michael Korsin laukkuun. Aurinkolasit ovat myös Ginasta
Mä oon itse oikeesti ihan rakastunut noihin kenkiin! Ja tosiaan lähtivät kaupasta mukaan melkosella alennustarralla varustettuina - 7,90€:lla, kun normaalihinta oli 49€. Ei mikään huono löytö siis!
Plussaa noissa on vielä kaiken lisäks se, että ne on suhteellisen helppo yhdistää eri asuihin. Tuon laukunkin kanssa nuo kenkulit menevät mainiosti, vaikka aavistuksen eri sävyä ovatkin!

Mitäs te tykkäätte mun uutukaisista?

Ah, huomenna viimenen työpäivä ja sit saa hetkeks taas keskittyä lomailuun. Muutaman viikon kitken sitten vielä heinä-elokuun vaihteessa, mutta vielä en halua sitä miettiä. ;-D 
Mukavaa viikonjatkoa jokaiselle teistä ja ihan mahtavaa Juhannusta, jos ei nyt ennen sitä täällä törmäillä!