sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Muutamat näpsäsyt viikonlopulta

Tai no... Tarkemmin ottaen tän päivän lisäksi perjantailta. Mutta ennen kuin rupean varsinaista postausta vääntämään, niin haluan sanoa, että tällainen miltein kolmen viikon pituinen tauko ei ollut mulla millään lailla suunnitelmissa, eikä tule kyllä toistumaan. Sen lisäksi, että mulla on ollu ihan hirveen kiireistä nää viime viikot kokeiden yms. takia, on mulla ollut blogin suhteen myös postausideat melkoisen hukassa. Aina kun oon tapani mukaan istahtanut kone sylissä sohvalle ja avannut postauksen kirjoituskentän, ei mun mieleen ookkaan juolahtanut ideoita samaan tapaan kuin aina aikaisemmin. Päässä on pyörinyt ennemminkin turhautumista ja väsymystä. Muutaman postauksen aloitin, mutta lopetin heti parin lauseen jälkeen. Ei vaan tuntunut siltä, että nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa.
Nyt mieleeni on kuitenkin palannut sama postausinto kuin aikaisemminkin ja hyvä niin. Mua kuitenkin hävettää nyt sen verran, etten voi jatkaa postausta pyytämättä anteeksi tätä tällaista hiljaiseloa täällä. Olo tuntuu kamalan syylliseltä - varsinkin monien teidän lukijoiden kommenttien jälkeen. Mulle ollaan tultu pistämään melkoisen tiukkaa tekstiä tästä kaikesta taukoilusta. "Just kun sanoit palaavas edelliseltä tauolta niin aloitit toisen...", jep... Näinhän se meni. Turha mun ruveta siitä väittämään vastaan. Mä en kuitenkaan halunnut sitä. En todellakaan. Siks pyydänkin oikeesti anteeksi tätä kaikkea. Ihana päästä kirjoittamaan tänne taas, koska nyt taas tunnen sen, kuinka rakasta tää homma oikeasti onkaan mulle.
42 071984342 030453442 05744344Mutta jottei nyt liian synkäksi kuitenkaan menisi, niin siirrytäänpä postauksen varsinaiseen aiheeseen! Mulla on nimittäin ollut ihan huippuihana viikonloppu! Perjantaina käväisin koulussa vain yhdellä tunnilla, jonka jälkeen kipasin nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteet ja valmistautumaan iltaa varten. Lähdettiin neljän aikoihin Jennan kanssa Ison Omenan Chico's:iin syömään ja meillä oli kyllä ihan mahtava alkuilta! Siis niin ihanaa seuraa ja hyvää ruokaa - mikä voisikaan olla parempaa? Syötiin molemmat juustohampparit ja istuskeltiin muutama tunti vaan jutustelemassa kaikenlaista.
Vähän ennen seittemää lähdinkin sitten Omenasta Helsinkiin Markuksen ja Tonin kanssa viettämään loppua illasta. Ihan ensimmäisenä keskustaan päästessäni kipitin Stockmannille hakemaan äidin synttärilahjaa, jonka jälkeen poikettiin pikasesti syömässä. Loppuilta menikin sitten leffan parissa. Käytiin katsomassa "Sinkkuna suhteessa" ja oli muuten ihan älyttömän hauska leffa! Ehdottomasti katsomisen arvonen, jos komedioista tykkäätte.
Arvatkaas muuten mitä? Mä oon muuten ruvennu käyttämään irtoripsitupsujen lisäksi luomiväriä nykyisessä arkimeikissäni. Oon totaalisesti rakastunut tuohon H&M:n luomivärisettiin, ja siksi ajattelinkin, että voisin hyvin tehdä tässä jonkin ajan kuluttua taas arkimeikkipostauksen. Esittelisin päivittäin käytössäni olevat meikkini ja sen semmosta. Veikkaan, että moni teistä saattais olla kiinnostunut. Ainakin ask.fm:n puolella asia taitaa olla näin. ;-)
42 1147843Eilinen päivä meni kotona perheen kanssa äidin synttäreitä viettäessä. Oli kyllä ihanaa syödä pitkästä aikaa aamupala ja illallinen yhdessä- harvemmin kun meidän perheessä sellanen enää nykyään on mahdollista.
Tää päivä menikin sitten Jennan kanssa, ja koska ulkona näytti olevan niinkin kiva ilma, niin päätettiin mennä ulos kuvailemaan. Kuvaukset suju oikein lepposasti, mutta se tuuli... Se oli jotain niin kamalaa. Tultiin takas aivan kohmeessa ja meikäläinen meikit poskilla. Ei siellä ihan niin lämmin vielä ole, miltä ehkä ikkunalasin takaa näyttää. Kovasti kuitenkin toivon, että kevät ois nyt todella tulossa. Takatalvi tässä vaiheessa olis nimittäin melkoinen painajainen...
645454
723 3225675344Tän päivän asu koostui melkosen rennosta kokonaisuudesta. Oon huomannut nyt hurahtavani tuohon "ruutupaita lanteille" -tyyliin, vaikka vielä muutama kuukausi takaperin vihasin kyseistä systeemiä. Näköjään sekin on ihan vaan tottumiskysymys. 
Tää viikonloppu hurahti ohitse taas ihan hujauksessa ja huomenna onkin sitten vuorossa se viikon vihatuin päivä - maanantai. Pitäs jaksaa laittaa vielä koulukamppeet kasaan ja miettiä huomisen päivän vaatteetkin valmiiksi. Liian monena aamuna on nyt käynyt niin, että oon viittä vaille meinannu myöhästyä koulusta sen takia, kun en edellispäivänä oo valmiiks laittanu kimpsuja kasaan. Nyt kyllä lupaan itselleni, etten en tee enää sitä virhettä! 
Kohta alkaa telkusta myös viimeinen osa Raja-sarjasta, jonka kyllä varmasti aion äipän kanssa katsoa. Ihan mielettömän hyviä ollut kaksi ne ekaa osaa, joten en malta oottaa tämän kolmannen alkamista... Alle puoli tuntia enää. Pitäs siis irrottautua jo pikkuhiljaa tästä koneelta ja lösähtää sohvalle loppuillaks.

Ihan huippuihanaa viikkoa teille kaikille! Toivottavasti antais nää mun miljoonat koulujutut edes vähän periks ja voisin keskittyä tähän bloggailuun huomattavasti paremmin.


PS. Monet on kyselly siitä mun ja Eevin yhteisestä kysymyspostauksesta, että tuleeko sitä ollenkaan. Kyllä se tulee! En vaan ottanut ollenkaan huomioon sitä, että meillä menee aikataulut aikalailla aina päällekäin tai aina jommalla kummalla on jotain. Pyritään saamaan se toteutetuksi mahdollisimman pian! :)

36 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, varsinkin noi sun asukuvat! Kivaa viikkoa sinnekin :)

    VastaaPoista
  2. Arkimeikkipostaus ois ihana :) Ja hei älä tosiaan ota minkäänlaista stressiä tästä postaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja joo en todellakaan ota, mutta harmittaahan tämmöset tauot itseänikin. :(

      Poista
  3. Oii niin ihania kuvia! Oot aivan ylikaunis♥

    VastaaPoista
  4. uu arkkimeikkipostaus olis nii siisti ! :)

    VastaaPoista
  5. Oii ihana postaus pitkästä aikaa! :) ihania noi asukuvat, sä olet vaan niin mahdottoman upea. :-)

    VastaaPoista
  6. aaaah en kestä sun jalkoja! iha täydelliset ♥♥

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihanat asut teillä kummallaikin! <3 Arkimeikkipostaus vois olla tosi kiva, mutta niinku sanottu, älä ota mitään paineita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. :) Ja en ota! Ei semmonen kannata...

      Poista
  8. Vilma älä välitä noista jotka valittaa postauksista ja jos niitä ei muutamaan viikkoon saa aikaseks. Sehän on ihan normaalia ja nyt on varmasti tuplasti mukavampi jatkaa postailua. Kaikki blogin kirjottajat tietää varmasti sen tunteen kun kirjottamisesta ei meinaa tulla mitään. Ja sä Vilma teet kaikki postaukset aina niin huolella ja käytät niihin aikaa joten turha kenenkää on valittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Riina. <3 Kiitos sulle! Kumpa kaikki ymmärtäisivätkin ton. :c

      Poista
  9. oot aivan mielettömän kaunis ja sulla on niin ihania vaatteita! ♥ onko muuten eevillä blogia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Eevillä ei ole blogia.

      Poista
  10. Ei sun todellakaa pitäis pyydellä anteeks, se on ihan sun päätettävissäs milloin postaat enkä usko että se vaikuttaa niihin jotka tätä blogii oikeesti tykkää lukee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ette tiiäkään kuin ihana on tajuta taas miten ihania lukijoita mulla oikein on. Toi sinun kommenttis sai kyllä hymyn huulille. :)

      Poista
  11. Etkö sä jäädy noissa reikäfarkuissa,vai onx sul alla sukkikset tai jotain?Mun tulee kylmä jo kun katon ikkunasta pihalle.

    VastaaPoista
  12. Aww... Ihania kuvia joista kyllä yhdessä näytit vähäisen Salattujen Elämien Iidalta mutta kyl on ihanii ja tä sun blogi!!!!!<3 Tä on paras blogi mitä oon ikin nähny<3

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia! ♥ Innostuin ostamaan irtoripsitupsuja, kun ne näytti sulla niin upeille. Mietin vaan, että onko tupsut kertakäyttöisiä vai voiko käyttää useammassakin meikissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse käytän samoja ripsiä muutaman kerran. Putsaan kuitenkin edelliset liimat pois ennen uudelleenkäyttämistä. :)

      Poista
  14. ei ei ei tollast tyylii :''( sulle sopi paljo paremmin se kunnon naisellinen tyyli!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosi laaja tyyli, johon mahtuu sekä naisellista että tämmöstä vähän rennompaa tyyliä. Mä itse kuitenkin tykkään molemmista ihan yhtä paljon. :)

      Poista
  15. Käytätkö mitään meikinpohjustusvoidetta, ennen kun laitat luomiväriä, vai pysyykö sulla ihan ilman mitään koko päivän?:-) Ootte upeita!

    VastaaPoista
  16. Kivat marsuposket :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sun tietokoneen näyttö heijastaa turhanki paljon nähtävästi... mikset sitte tee asialle jotain jos sellaset omistat?

      Poista
    2. :DDDDDDDD ouuu. en mäkään kyllä nää missään mitään marsuposkia, taitaa ekalla anolla olla...

      Poista
  17. Toi asu sopii sulle älyttömän hyvin! Ite vierastan vielä tota ruutupaitaa lanteilla, mutta sun päällä se ei näytä ollenkaan hassummalta :D

    VastaaPoista
  18. sun silmät on nii kivat:) ja iho näyttää sikahyvält!

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥