keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Joskus on pakko pitää taukoa

Mua harmittaa tällä hetkellä ihan älyttömästi. Kaikki ongelmat tuntuvat kasaantuvan yhteen kasaan just tällä hetkellä, eikä mielessä pyöri minkäänlaista positiivista kirjoitettavaa. Lupailin teille viikko sitten vastauspostauksen esittämiinne kysymyksiin, jonka oli tarkoitus ilmaantua tänne viime viikonloppuna. Mutta kuten huomata saattaa, ei niin ole käynyt. Mulla on tähän kuitenkin ihan oikea syy. Mulla nimittäin on tällä hetkellä tosi rankkaa niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin ja henkilökohtaisista syistä mun on hyvä pitää vähän taukoa postailusta. En halua puhua niistä täällä sen enempää ja toivonkin, että te sen ymmärrätte ja osaatte olla kyselemättä ja utelematta liikaa. Tän tauon pitäminen ei ole mun mielestä todellakaan kivaa, sillä oon kuvaillu teille tänne kuvia mm. uusista ostoksista, jotka enemmän kuin mielelläni esittelisin teille täällä jos vain jaksamista riittäisi.
Harmittaa tosiaan myös se, etten pystynyt pitämään "lupaustani" sen vastauspostauksen ilmaantumisajankohdan kanssa, vaan sekin lykkääntyy. Ja tosiaan sen lisäksi, että mulla on ongelmia/voimia vieviä asioita koulun ulkopuolella, alkaa mulla ens viikon tiistaina koeviikkokin, johon valmistautuminen ei ole kunnolla päässyt vielä edes alulle. Ei olis kyllä "parempaan" paikkaan voinut tuokaan pänttäysviikko osua ja se vähentääkin mun mahdollisuuksia postaamiseen entsestään. Mä kuitenkin lupaan, että heti kun jaksamista riittää, niin tuun teille tänne kirjottelemaan ja toteuttelemaan vihdoin ja viimein sen vastauspostauksenkin. Oon tosi pahoillani, mutta nyt mun on pakko olla hetki ilman blogia ja keskittyä selvittelemään hieman omia ajatuksia ja valmistautumaan koeviikkoon (mutta tottakai julkaisen kommenttejanne silti). Toivon todella, että ymmärtäisitte ja mun ei tarvitsisi vastata kymmeniin "Millon tulee uus postaus?" -kysymyksiin. 
1212 4479798

perjantai 17. tammikuuta 2014

Prinsessapäivää odotellessa

En varmasti ole ainut, joka jännää täällä perhoset vatsassa alle kuukauden päässä tanssittavia wanhoja - enhän? Mitä lähemmäksi tää päivä siirtyy, sen voimakkaammin mun vatsassa muljahtelee. Kuukausi sitten varatun kampaaja- ja meikkausajan jälkeen uskoin olevani jo ihan loppuvaiheilla tässä wanhoihin valmistautumisessa. Pari päivää sitten havahduin kuitenkin siihen, etten olekaan vielä täysin valmis. Multa nimittäin puuttui jo kauan ostoslistalla pyörinyt tiara, iltalaukku sekä jotkut kivat kimaltelevat korut. 3443232Pääsin tänään loikkaamaan ulos täältä neljän seinän sisältä ja suuntaamaan iskän kyydissä kohti koulua. Koulun jälkeen painelin Kaislan kanssa Omppuun. Kaisla tosin viipyi siellä vain hetken aikaa muiden aikataulujensa takia, mutta mä jatkoin kuitenkin vielä itsekseni tiaran ja iltalaukun etsiskelyä. Ja tiaran lopulta löysinkin, Glitteristä. Olin sitä ennen kuolaillut erästä yksilöä Bijou Brigitessä ja kiljunut mielessäni näiden kimaltavien pikku ihanuuksien hillittömän korkeille hinnoille. Glitterissä mua vastassa oli kuitenkin edellisen liikkeen tiaraa kauniimpi (mutta miltein 10€ kalliimpi) tiara, johon ihastuin lopulta sen verran, etten voinut olla kiikuttamatta sitä kassalle. Kyseessä on siis hopeinen, säihkyvillä "timanteilla" varustettu ihanuus, jonka sitten wanhojenpäivänä kampaajani painaa kampauksen teon yhteydessä päähäni. Itsehän olen tuohon ihan rakastunut, kuten kaikkeen muuhunkin kimaltelevaan. Vaikkei tiarat ihan vielä mitään järin yleisiä vanhojentansseissa olekaan, oon mä jo pari vuotta nähnyt itseni tanssimassa sellainen päässä. Mun mielestä ne vaan ovat jollain tapaa niin kauniita ja ihana viimeistely kauniille kampaukselle. Vai mitäs te ootte mieltä?
Nyt etsinnöissä ois korujen lisäksi tosiaan enää jokin kaunis iltalaukku, jonka sitten voin ottaa mukaan wanhojen illalliselle sekä mahdollisesti myös seuraavana päivinä oleville jatkoille. Kääk... Lompakolle nää wanhat ovat kyllä pahin painajainen!
Jotkut teistä (varsinkin ne, jotka eivät sen kummemmin glitterin tai minkään muunkaan kimaltelevan ystäviä ole) saattavat tällä hetkellä miettiä, että "Eiköhän jo riittäisi kaikki tuo kimallus?". Kyllä. Munkin mielestä se alkaa jo pikkuhiljaa riittää ja siksi olenkin päättänyt jättää mahdollisesti kaula- ja käsikorut kyseisestä tanssilookista kokonaan pois ja "tyytyä" pistämään korut ainoastaan korviin. Mun mekon keskiosa on koristeltu jo melkoisen näyttävästi hopeanvärisillä yksityiskohdilla ja esimerkiksi jokin vahvasti erottuva kaulakoru olisi tiaran lisäksi jo mielestäni melkoisesti liikaa. Jos kuitenkin jonkinnäköinen kaulakoru sattuisi kyseisenä päivänä mun kaulaani koristamaan, olisi se jokin todella ohut ja hillitty yksilö, joka ei tanssiessa pomppaisi liikaa silmille tai saisi kokonaisuutta näyttämään millään tavalla överiltä.

En voi edelleenkään käsittää sitä, että muutamia vuosia takaperin tää ens kuussa koittava päivä tuntui vielä hyvin kaukaiselta. En millään olisi jaksanu odottaa, että pääsen nää itse tanssimaan. Kateellisena tyydyin vain katselemaan niitä kymmeniä prinsessamekkoja ja arvostelemaan niitä kavereideni kanssa. Mutta tässä sitä nyt ollaan! Alle kuukausi enää tuohon prinsessapäivään ja jännitys kasvaa päivä päivältä. 13.2. klo 18:30 mun viimeinen toive onkin sitten se, että pysyn pystyssä enkä pyörtyile tai oksentele jännityksestä. Jos tuo toive toteutuu, voin olla varma siitä, että kyseinen päivä tulee olemaan yksi mun elämäni mieleenpainuvimmista päivistä!


Tiaran hinta 33,90€

(Jos joku teistä ei ole vielä jostain syystä nähnyt mun vanhojentanssimekkoa/ei muista miltä se näyttää, niin sen voit vilkaista TÄSTÄ.)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Mitä haluaisit tietää?

Täällä ruudun toisella puolen makoilee tällä hetkellä puolkuntoinen vatsatautia poteva bloggaaja, jonka piti jo eilen kehitellä tänne jotain kivaa postausta teille kirjoitettavaksi. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi tän toissayönä alkaneen taudin takia. Makasin koko eilisen päivän sohvalla ja sen lisäksi että sai rampata vessassa melkoisen tiheeseen tahtiin, nousi mulla lämpökin. Ei tullut kuuloonkaan avata konetta ja ruveta pähkäilemään postausideoita saatika kuvailemaan mitään. Sitä yritti vaan nukkua ja juosta karkuun sitä karmeeta oloa. Mitään ei oo oikein saanu syötyä ja olo on vieläkin sen mukainen.
Tänään kuitenkin aattelin, että nyt kun olen jo vähän paremmassa kunnossa, niin pistän pystyyn teidän monien lukijoiden postaustoiveen - nimittäin uuden kysymyspostauksen!  32 Tällä kertaa tosiaan sen lisäksi, että voitte kysyä multa erilaisia kysymyksiä, voitte esitellä niitä myös pikkusiskolleni Eeville! Teiltä joiltain on pitkin syksyä tullut toiveita juuri siitä, että saistte kysyä asioita muhun liittyen niin, että joku mun läheinen niihin vastaisi. Tällöin saisitte vähän myös kuvaa siitä, millainen mä oon mun läheisten mielestä. 
Aikaa kysellä on perjantaihin saakka ja muistakaahan erottaa erikseen ne mulle tulevat kysymykset ja sitten ne mahdolliset kysymykset, jotka esitätte Eeville. 

Mä tästä koitan parannella itteäni ja saada teille tänne jotain kivaa postausta taas lähipäivinä aikaseksi. Siihen asti hyvät loppuviikot kaikille ja jos mielessänne pyörii yksikin pikkukysymys, johon haluaisitte vastauksen, niin klikatkaahan auki tämän postauksen kommenttiboksi ja raapustelkaa mietteenne siihen. Mä käyn ne tosiaan sitten perjantaina kunnolla läpi ja luultavasti viikonlopun aikana tupsahtaa tänne niihin vastaukset!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pikaiset (& lumiset) sunnuntaikuulumiset

No satoihan sitä lunta nyt vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin! Koko "talvi" käytännössä rämmitty täällä vesisateessa ja lämpömittari näyttäny miltein päivittäin plussaa. Päivisinkin on ollu niin synkkää, ettei oo ulkona voinu ottaa minkäänlaisia kuviakaan.
3443432323443433233Eilisiltana alkoi kuitenkin ihana lumisade, jonka vuoksi tänään aamulla oli maa ihan valkonen ja hyvä niin! Sain vihdoinkin hyvän syyn laittautua ja liikauttaa raajojani ulos täältä neljän seinän sisältä. Viivi oli halukas mua taas kuvailemaan ja muutamat kuvat sitten musta tuossa pihassa napsastiinkin. Noi mun uudet talvikengät on ollu mulla nyt kokeilussa ja ovat kyllä tosi hyvät - lämpöset ja ennenkaikkea mukavat jalassa. Nyt vaan toivotaan, että ne kestäis edellisiä huomattavasti kauemmin.343443343343Pitkän kouluviikon jälkeen on tämmönen kotiviikonloppu aina ihan törkeen ihana! Mä en oo syömisen lisäksi juurikaan muuta tehnyt kun löhöillyt sohvalla ja katellu telkkaria. Mietin just, että parin viikon päästä alkaa koeviikkokin, joten viimeistään nyt sitten kannattaa ottaa kaikki ilo irti näistä rennoista vapaapäivistä, jolloin kaiken kouluun liittyvän voi hetkeks sulkee pois mielestä.
Huomenna ohjelmassa on koulupäivän lisäks Markukselle meno. Meillä jäi tällä viikolla kesken yks leffa, jonka roudaan huomenna mukaan kouluun ja joka sitten Markuksen kanssa iltapäivällä katotaan loppuun. Loppuviikon suunnitelmat ovatkin sitten osittain vielä auki, mutta kavereita olis ainakin tarkotus nähdä!

Ajattelin pistää nyt lähiaikoina jälleen sellaisen kysymyspostauksen pystyyn, jonka yhteydessä saisitte kysellä erilaisia asioita muhun itseeni ja mun blogiini liittyen. Muistelin tässä pari päivää sitten muutamien teidän lukijoiden postaustoiveita ja ajattelinkin, että samassa syssyssä voisitte kysellä mun pikkusiskolta (Eeviltä) kysymyksiä muhun liittyen. Monien muistelisin toivoneen just sitä, että sais kuulla millanen mä oon mun läheisteni mielestä, sillä sellaista ei oo täällä ollut kuin kerran aikaisemmin.
Kiinnostaisko tämmöinen? Veikkaanpa ainakin, että monet teistä blogini uusista lukijoista vois olla halukkaita tietämään musta vähän kuvia ja arkisia pölötyksiä enemmän - vai miten on? :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uutta "vanhan" tilalle

Jeps näin on tosiaan päässyt käymään - nimittäin mun talvikenkien kanssa!
Mun pari kuukautta vanhat Mekasta ostetut talvisaapikkaat sanoivat itsensä irti tossa joulun tienoilla. Niiden pohja tosiaan rupesi murenemaan pilalle, joten tänä iltana olikin sitten aika lampsia Espoon keskukseen kyseiseen liikkeeseen kuitin kanssa niitä palauttamaan. Sain valita tilalle samaisesta liikkeestä toiset kengät ja päätös ei tällä kertaa ollut ollenkaan vaikea. Silmääni pisti saman tien UGG-malliset (feikit) talvikengät, jollaisia ihailin jo Kaislalla vajaa kuukaus takaperin (tosin eri värisinä). Nää kengät omaavat mun mielestä erittäin söpön ulkomuodon sekä sen lisäksi ehkä talvikenkien pääominaisuuden - erittäin lämpimän sisuksen. Siksi ne loppujen lopuksi päätyivätkin kassalle parinkymmenen kokeiluminuutin jälkeen.45453544334 Hintaa näiltä ihanuuksilta löytyi normaalisti 100€, mutta nää oli tällä hetkellä -20% alennuksessa. Sen lisäksi saatiin nämä ns. vaihtokaupan avulla, eli maksoimme näistä n. 16€ erotuksena edellisten kenkien hinnasta. Itse oon näihin aivan rakastunut enkä malta oottaa vesisateiden loppumista, jotta nää pääsisivät kunnolla käyttöön. Jospa viikonloppuna paistais aurinko, niin pääsis nää jalassa sitten uloskin kuvailemaan!
534534 Tää päivä sujui muiltakin osin ihanissa merkeissä. Lähettiin Jennan kanssa suoraan koulusta kohti Omppua ja päädyttiin heti alkupuolella Robert's Coffeeseen nauttimaan suklaiset Robert's Mochat! Tuli siinä juteltua hetki jos toinenkin, jonka jälkeen sunnattiin muutamiin meikkilikkeisiin ja vaatekauppoihin pyörähtämään. Mitään ei tällä(kään) kerralla onneksi mukaan lähtenyt.
Nälkä pääs yllättämään sen verran, että poikettiin vielä meidän molempien ihannoimassa ruokapaikassa, Wok Upissa, syömässä wokit. Tällä kertaa otettiin molemmat lasten annokset, jotka nekin olivat ihan törkeen täyttävät. Syönnin jälkeen lähdettiin ihan ähkyinä käymään vielä Cittarissa, jonka jälkeen porukat kävi mut sitten Ompun bussipysäkiltä nappaamassa ja lähdettiin yhessä viemään Eeviä treeneihin ja hakemaan mulle noita uusi talvitöppösiä.

Ilokseni olen tässä pistänyt merkille, että viime aikoina raapustamani mielipidepostaus on aiheuttanut todella paljon keskustelua niin täällä blogissani että myös sen ulkopuolella. Ihan mahtava juttu! On ollut todella ihanaa saada niin piristävää palautetta teiltä lukijoilta, sekä sitten toisaalta myös niitä omia, vakavia mielipiteitänne. Tää sai mut todella miettimään, että vois noita pohdiskeluja ja mielipiteitä esitellä täällä blogissa useemminkin, sillä hirveesti ne näyttävät herättävän kiinnostusta ja puhuttavaa. Oon yritellyt vastata kaikkiin saamiini kommentteihin, mutta tää blogger jollain tapaa nyt tilttaa, eikä julkaise niitä vastauksia (en siis ole ignoorannut teitä viimeisimpiä kommentoijia). Noh, jospa se kommenttiboksi nyt jossain vaiheessa antais mun lisäillä sinne viimeisetkin kommentit!

Mites on teilläpäin lähtenyt arki näin loman jälkeen käyntiin? Kenties yhtä kömpelösti kuin meikäläisellä, joka nukkui heti ensimmäisenä koulupäivänä tunnin pommiin?

PS. On muuten ihan törkeen ihanaa olla ihan upouudessa koulussa! En oo kertaakaan elämäni aikana opiskellut uudessa koulussa, vaan ainoastaan vanhoissa (home)kouluissa, jotka alkoivat jo väkisinkin käydä hermoon. Vihdoin ja viimein päättyi meidän lukion (ja yläasteen) evakko ja päästiin palaamaan ihan uuteen ja moderniin koulurakennukseen. Antaa taas kummasti puhtia koulupäiviin!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Mietiskelyä ja mielipiteitä

Mun uusivuosi sujui mielettömän rennoissa merkeissä Markuksella, jossa juhlimme vaihtuvaa vuotta yhdessä yhdeksän hengen porukalla. Hyvästä ruuasta, sitäkin paremmasta seurasta ja ilotulitteiden katsomisesta koostui aikalailla mun kohdalla vuoden 2013 lopetus ja loppujen lopuksi vuosi 2014 otettiin avosylin vastaan. Olin pakannut kameran mukaan laukkuun, mutten saanut aikaiseksi kaivaa sitä sieltä kertaakaan esille kuvien ottamista varten - sen verran oli kaikennäköistä muutakin tekemistä. Tästä voittekin päätellä sen, ettei varsinaista uudenvuodenpostausta mun blogissa tulla nyt tällä kertaa näkemään, mutta voin sanoa, että jotain muuta kivaa ja vähän erikoisempaa kyllä...

Eilisen ja tämän päivän jälkeen oon päätynyt siihen tulokseen, että vuoden 2014 ensimmäinen blogipostaus tulee olemaan osittain jo pitkään harkittu, ajatuksella kirjoitettu ja ajankohtaisesta aiheesta kirjoitettu mielipidekirjoitus. Idea tähän postaukseen lähti eilen ask.fm sivustolta, jolla avauduin tästä samaisesta aiheesta hieman tiivistetysti vain. Kirjoitukseni sai kyseisellä sivustolla yllättävän paljon huomiota ja mua pyydettiin kirjoittamaan samasta aiheesta tänne blogiinkin ja se sai mut todella miettimään, että "Miksipä ei?".
Nyt hetki sitten koneen ääreen istahtaessani päätin, että en halua ilmaista mielipidettäni vain tästä yhdestä asiasta, vaan sen lisäksi eräästä toisestakin tässä saman postauksen yhteydessä. Toivon todella, että tämä saisi jollain tapaa teidät lukijatkin miettimään näitä asioita ja pohtimaan todella sitä, minkälaisia mielipiteitä nämä teissä itsessänne herättää. Keskustelua on aina mukava saada aikaan ja se ei onnistu ainoastaan yhdeltä ihmiseltä, vaikka kuinka yrittäisi.


Nyt viimeisen parin vuoden aikana on tämä ns. fitness-elämäntyyli saanut hurjasti huomiota niin mediassa kuin muuallakin. Monet ihmiset (varsinkin nuoret) viettävät nykyään suuren osan vapaa-ajastaan erilasilla kuntosaleilla treenatessa tai ryhmäliikuntatunneilla käydessä. Mun mielestä on todella hienoa, että jotkut jaksavat nähdä todella paljon vaivaa tavoitteidensa eteen - eihän niitä muuten voisikaan saavuttaa, eihän? On upeeta, miten monet haluavat olla parhaassa mahdollisessa kunnossa ja omaavat terveen ja hyväkuntoisen kropan - siitä nimenomaan saa ja pitääkin olla ylpeä.
Viime aikoina oon kuitenkin kiinnittänyt huomiota suhteellisen monien (en kuitenkaan halua millään tavalla yleistää) ns. fitnesstyttöjen suhtautumiseen meitä normaalisti hoikkia ja ei-niin-fitnesselämää-eläviä tyttöjä kohtaan. Ympäri nettiä jaetaan kuvia, joissa mollataan hoikkia/laihoja tyttöjä ja korostetaan sitä, kuinka lihas on kaunista ja naisellista. "Vain koirat juoksevat luiden perässä" on yksi naurettavimmista kuvista, mihin olen netissä surffatessani ikinä törmännyt. Näiden kuvien jakaminen osoittaa jo osittain sen, kuinka monien tyttöjen treenaus on väkisinkin saanut sen kusen nousemaan päähän.
Mä oon suurimman osan elämästäni ollut alipainoinen ja ihan huomattavasti kaiken lisäksi. Vaikka ruokavalio on ollut kohdallaan ja lautaselta löytynyt huomattavasti enemmän sapuskaa kuin vain ja ainoastaan se "yksi peruna ja kaksi lihapullaa", on paino pysynyt jatkuvasti normaalin alapuolella. Asiaa ei ole yhtään auttanut se, että olen 180cm pitkä, jolloin painon on ollut lähes mahdoton pysyä perässä pituuskasvun aikana. Tällä hetkellä pituukasvuni on kuitenkin jo loppunut ja paino alkaa pikkuhiljaa olemaan normaalin paikkeilla, vaikka olenhan erittäin hoikka edelleen. Mä en kuitenkaan haluaisi olla hoikka. Hoikkuuteni ei johdu musta itsestäni, vaan geeneistä, jotka mulle on periytynyt. Asia ei ole edes kovinkaan harvinainen, vaan yllättävän monet tytöt "kärsivät" tästä samaisesta ongelmasta ja mun mielestä on melko surullista etteivät ihmiset tunnu ymmärtävän sitä. Teinivuosinani oon saanut kuulla monesti niitä ainaisia, "hulvattoman hauskoja" heittoja siitä, että syönkö mä mitään kun olen näin laiha? Ehei kuulkaas, Pyhällä Hengellähän tässä eletään!
Näihin heittoihin on mahtunut myös niin anorektikoksi ja muodottomaksi tikuksi haukkumista, jotka tällaista täysin tervettä ja ihan yleisestikin ketä vaan ihmistä ihan varmasti kyllä satuttaa. 
Niinkin harmittomalta kuulostava sana kuin "laiha", on monien ihmisten mielestä täysin harmiton ja joskus jopa kehuna tarkoitettu sana, mutta mä otan sen aina tilanteesta riippumatta silkkana haukkuna. Mun mielestä on täysin sama asia, jos sanot jollekin tämän olevan hirveän laiha tai jollekin tämän olevan suunnattoman läski. Molemmat satuttavat yhtälailla ja sitä on normaalikokoisen vaikea ehkä ymmärtää, jos ei ole koskaan joutunut painonsa kanssa millään tavalla kamppailemaan. Mun mielestä ihmisten pitäis ymmärtää jo pikkuhiljaa sekin, että jokainen hoikka tyttö joka vastaan sattuu tulemaan, ei sairasta anoreksiaa. Monet heistä saattavat hyvinkin kamppailla painonsa kanssa nimenomaan siksi, koska haluavat sitä lisää. Anorektikoksi haukkuminen ihan vitsilläkin tilanteessa kuin tilanteessa on hyvin kaukana hauskasta ja mun mielestä erittäin ajattelematonta ja typerää. Auta armias kun menisit jollekin lihavalle ihmiselle aukomaan jotain hänen ylipainoonsa liittyen, niin johan saisit kymmenien ihmisten vihat niskoillesi. Heille ei ole ok vihjailla heidän syömisistään tai mistään, mikä liittyy heidän ylipainoonsa. Miksi hoikille heidän vähäisestä painostaan huomauttaminen olisi siis yhtään sen oikeutetumpaa?
4354 Huvittavia ovat myös nämä kommentit liittyen tyttöjen muotoihin. "Hanki tissit lauta" -kommentit ovat mielestäni ehkä niitä säälittävyyden huipentumia. Ihan kuin ne rinnatkin tuosta noin vaan hankittaisiin? Mun mielestä on erittäin typerää kuittailla ihmisille sellaisista asioista, joihin he eivät voi itse millään tavalla vaikuttaa, paitsi joissain tapauksissa halutessaan kirurgisilla toimenpiteillä, jos niilläkään. Musta tuntuu, että monien kohdalla rinnat ovat ne, jotka määrittelevät naisen ihmisenä. Hyvin naurettavaa ja pinnallista.
Tämä kyseinen asia pätee myös miehiin. Heidän on turha vaatia tytöiltä muhkeita muotoja elleivät itse ole sitä ennen tsekanneet omankin kroppansa ja todenneet jokaisen kehonsa osan olevan täydellisiä - myös niiden, joiden kokoon tai ulkonäköön he eivät voi itse millään lailla vaikuttaa.

Musta alkaa oikeasti jo tuntumaan harmillisen paljon siltä, että mitä pidemmälle tässä eletään, sen pinnallisemmaksi tämä touhu monien ihmisten kohdalla muuttuu. Toki ulkonäkö on tärkeä asia - itsekin käytän sen parantamiseen ja "ylläpitämiseen" huomattavasti rahaa ja vapaa-aikaa. En kuitenkaan ikinä voisi oikeasti vaatia poikaystävältäni isoja/näkyviä lihaksia, ruskettunutta ihoa, tiettyä hiutyyliä tai muuta vastaavaa. Loppujen lopuksi on se sisin se kaikkein tärkein ja ulkonäkö sitten silkkaa plussaa.
4224Tähän edellä käytyyn aiheeseen on mun mielestä helppo liittää tämä toinenkin mielipide - nimittäin mielipide siitä, miksi nykyään monet nuoret kamppailevat itsetunto-ongelmien kanssa.
Monet meistä varmaan tietävätkin siihen jo sen suurimman syyn - median. Media antaa jatkuvasti tietynlaista (vääristynyttä) esimerkkiä siitä, millaisia meidän pitäisi olla. Lehdet ja TV-mainokset ovat täynnä hoikkia ja pitkiä naisia, jotka omistavat täysin virheettömän ihon ja tuuheat hiukset. Nykyään jopa ripsivärimainoksissakin käytetään tekoripsiä paremman vaikutuksen tekemiseksi - katsojia suoraan sanottuna huijataan. Mistä me tiedämme, millaista jälkeä kyseinen ripsiväri todella tekee, jos mainoksessa käytännössä kaikki on feikkiä? Jep, emme mistään.
Media ei aseta paineita ainoastaan tytöille, vaan myös monet pojat kärsivät niistä. Heidän mieleensä muotoutuu tietty kuva, jolta oman kehon täytyisi näyttää. Vääristyneet kauneus-/komeusihanteet ovat suurin syy erilaisiin syömishäiriöihin ja siksi mun mielestä mainontaa pitäisikin tältä osin muuttaa. Vaatemainoksiin pitäisi ottaa myös niitä normaaleita ja hieman isokokoisempiakin naisia ja miehiä ja meikkimainoksissa ei käytettäisi tekoripsiä tai mitään muutakaan vastaavaa, jolla huijata katsojia.
Kaikista pahinta tässä kaikessa on se, etteivät ne mainoksissa esiintyvät ihmiset oikeasti edes näytä sellaisilta, minkälaisina me heidät mainoksessa näemme. Sitä eivät monet nuoret oikeasti edes tiedä, tai jos tietävät, eivät he sitä ymmärrä. Dovella on mielestäni ihan huippuhyvä video juurikin tähän aiheeseen liittyen, ja halusin tuoda sen osaksi tätä postausta. Tällaista huijausta mainonta monissa tapauksissa on - silkkaa vedättämistä ja paineiden asettamista.


Mä olen itse kamppaillut itsetunto-ongelmien keskellä ja muistan hyvin sen, miltä se tuntui. Joka aamu katsoin itseäni peilistä ja mietin "Miksen voi näyttää kauniimmalta?". Mä suoraan sanottuna oikein etsimällä etsin itsestäni ja kehostani jonkinnäköisiä virheitä tai kohtia, jotka omaa silmääni ei sillä hetkellä miellyttänyt. En koskaan miettinyt esimerkiksi sitä, että minulla on kauniit silmät tai hiukseni ovat kivan väriset. Vertailin itseäni jatkuvasti minua kauniimpiin ja vanhempiin julkkisnaisiin, kuten esimerkiksi Megan Foxiin, Selena Gomeziin, Bar Rafaeliin ja Eva Longoriaan, enkä koskaan uskonut muiden kehuista huolimatta olevani kovinkaan kaunis. Eniten itsetuntoani alensi pituuteni. Oon ala-asteelta asti ollut luokkani pisimpiä tyttöjä ja yläasteella sekä lukiossa se pisin. Ajattelin, että olen liian pitkä käyttämään korkokenkiä, jonka takia jätin sellaiset aina ostamatta. Katselin kateellisena lyhyempiä tyttöjä korkokengissä ja toivoin olevani kuin he. Toivoin, että voisin olla yhtä lyhyt ja söpö. "Oot tuommonen hongankolistaja" -kommentit vain alensivat itsetuntoani entisestään. Mietin ettei ole normaalia, jos tyttö on näin pitkä, eikä kukaan poika koskaan haluaisi mua. Ne ajat oli itseasiassa tosi kurjia. Tyytymättömyyteni itseeni toin esille paksulla meikkikerroksella, jollaisen länttäsin päivittäin naamaani. Näin jälkeenpäin musta tuntuu, että se oli jonkinlainen "verho", jonka taakse piilouduin. Hiuksiin meni helposti lakkapullo parissa viikossa ja vaatetus piti olla juuri sitä massaa, jota suurinpiirtein jokaisella vastaantulevalla oli yllään. En uskaltanut tuoda sitä omaa tyyliäni esille, koska pelkäsin tulevani jollain tavalla leimatuksi. Yläasteella sain monesti kuulla olevani meikkipelle, enkä näin jälkikäteen ihmettele yhtään, että miksi. Mä tosiaan olin semmoinen. Itseään häpeävä meikkipelle, jolle meikki oli ainut tapa, jonka avulla saisi kokea olevansa edes hieman kaunis. Paksun meikkikerroksen seurauksena mun iho meni tosi huonoon kuntoon. Näppylöitä ja epäpuhtauksia oli joka paikassa ja se sai mut piiloutumaan entistä enemmän meikkien taakse. Näin jälkikäteen voin vain miettiä, että miksi?
Asiat kuitenkin muuttuivat, kun aloin vakavasti seurustelemaan nykyisen exäni kanssa. Tällöin tunsin ensimmäistä kertaa olevani kaunis juuri sellaisena kuin olen. Markus kertoi mulle päivittäin kuinka kaunis hänestä olen ja kertoi myös pitävänsä pitkiä naisia erittäin naisellisina. Näin sanoivat kuulemma hänen lukuiset poikakaverinsakin, joilta hän oli asiaa kysynyt.
Rippijuhliini hankinkin käytännössä ensimmäiset korkeat korkokenkäni. Tunsin oloni todella hyväksi, koska sain pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin ja asusteisiin, joihin itse halusin. Ei kulunut kauaakaan, kun hankin itselleni toiset ja kaiken lisäksi vielä edellisiä korkeammat korot, joilla kopsuttelin juhlassa jos toisessakin. Pian mulle alkoi myös kehittymään omanlainen tyyli - juuri se tyyli, jossa tunsin oloni kaikkein parhaimmaksi ja itsevarmaksi.
Enää en häpeile itsessäni mitään - etenkään pituuttani, joka tällä hetkellä korkeimpien korkokenkieni kanssa kohoaa 190cm:iin. Mun viime kesänä ostamani Spirit Storen korkokengät ovat tällä hetkellä mun rakkaimmat kengät, joita viitsin tosin vasta kesällä taas kunnolla käyttää. Nykyään mulla on melko vähän sellaisia päiviä/hetkiä, jolloin tunnen oloni rumaksi. Tällöin kuitenkin menen yleensä peilin eteen ja etsin itsestäni niitä hyviä puolia ja sanon itselleni mielessäni olevani kaunis juuri tällaisena kuin olen.
342Tajusin myös, että on turha murehtia sellaisen perään, johon ei voi itse millään tavalla vaikuttaa. Pituus on juuri yksi tällainen asia. Mut on luotu 180cm pitkäksi tytöksi ja asia sitten on niin. Mä en tästä voi kutistua, joten on turha käyttää aikaa elämästään sellaisen asian murehtimiseen. Tällä hetkellä en edes haluaisi murehtia siitä, koska tunnen oloni itsevarmaksi juuri tämän pituisena.
Älkää siis te muutkaan ottako stressiä asioista, jotka eivät millään tavalla tule muuttumaan.

Monilla teistä on varmaan myös jonkinnäköisiä syntymämerkkejä, joiden näkyminen hävettää tai ahdistaa. Tiedättekö mitä - niin on mullakin! Mulla on oikea korva jonkin verran epämuodostunut ja kooltaan pienempi kuin vasen. Monet teistä ei varmaan tätä ole edes huomannut? Aivan. Tämä kertoo sen, että olemme itse paljon kriittisempiä omaa ulkonäköämme kohtaan kuin muut. Muut eivät huomaa meissä todellakaan niitä samoja virheitä, joita me itse itsessämme kiroamme. Höllätkää siis välillä ja ymmärtäkää se, että ootte just niitä omia ainutlaatuisia itsejänne kaikkien niiden syntymämerkkienne, arpienne tai muiden sellaisten kanssa. (Haluan, että jokainen teistä katsoo tämän seuraavan videon. Se tiivistää edellä mainitsemani asian täydellisesti.) 




Mun elämä on ollut paljon helpompaa itsetunnon kohenemisen jälkeen. Vaatteita ostaessani en koskaan enää mieti, että 'mitäköhän muut niistä ajattelevat?'. En myöskään välitä, mitä muut mun blogistani ajattelevat. Kirjoitan juuri omalla tyylilläni ja tavallani, ja jaan haluamiani kuvia. Pukeudun kouluun ja keskustaan juuri sillä omalla tyylilläni ihan ilman, että kenelläkään olisi siitä mulle oikeutta kuittailla tai ohi mennessä katsoa vinoon.
Miettikää nyt oikeesti millainen maailma olisi, jos oltaisiin kaikki samanlaisia? Saman näköisiä, samantyylisiä... Kaikilla mahdollisilla tavoilla yhtä ja samanlaista. Kukaan ei poikkeaisi tyyliltään mitenkään muista. Kirjoittaisimme ja tulkitsisimme asioita samalla tavalla ja käyttäytyisimme kaikki samallalailla. Ainakin mun mielestä elämä olis tällöin todella tylsää.
Ei ole myöskään vain yhtä tai kahta tapaa, jonka mukaan esimerkiksi pukeutua. Vaatetyylejä on yhtä monta kun on meitä ihmsiäkin, ja se, ettet sä tykkää jonkun toisen ihmisen vaatetyylistä ei tää hänestä yhtään sen huonompaa ihmistä.
4332 Oon kuitenkin pistänyt merkille sen, että nimenomaan täällä Suomessa on melkoisen paha ongelma liittyen hyvän itsetunnon omaamiseen. Jos joku ihminen on tyytyväinen itseensä, saa hän automaattisesti haukkuja niskoilleen. Jos myönnät olevasi kaunis, leimataan sinut heti itserakkaaksi. Jos taas myönnät olevasi tyytyväinen esimerkiksi pituuteesi, keksii joku siitä heti jotain moitittavaa. Tai entäs jos elämässäsi on asiat hyvin ja tuot sen reilusti esille? Tällöin olet heti säälittävä ja lesoilet omistamillasi asioilla ja kokemuksilla. Miksei jumankauta anneta ihmisten olla tyytyväisiä itseensä ja omaan sen hetkiseen elämäntilanteeseensa? Jos omassa elämässä on menossa huono vaihe, ei se anna kenellekään oikeutta viedä sitä elämäniloa muilta. Mun mielestä ihmisten pitäis nimenomaan oppia iloitsemaan myös toisten puolesta ja kannustamaan toinen toistaan. Vaikka toisen elämä tai ulkonäkö aiheuttaisi mielessäsi joskus kauteutta, miksei sitä voisi tuoda positiivisesti esille? Olen varma siitä, että jos tämä asia muuttuisi, uskaltaisivat ihmiset paremmin tuoda itsevarmuutensa ja hyvän itsetuntonsa esille ilman minkäänlaista epäröintiä siitä, tuleeko automaattisesti leimattua jollain tavalla huonoksi ihmiseksi.
675
Haluan vain sanoa teille, että uskaltakaa olla niitä omia itsejänne. Mä tiedän tosiaan kuinka kurjalta tuntuu, kun mielessä on jatkuvasti tunne, että kaikki itsessä mättää. Siitä tunteesta pääsee kuitenkin eroon, kun tarpeeksi tahtoa riittää. Jokainen meistä on yksilöitä, eikä meitä ole tarkoitettu samanlaisiksi. Silti me ollaan kaikki saman arvoisia - jokainen meistä. Olit sitten 155cm tai 185cm, poika tai tyttö, käytä just sellaisia vaatteita, kenkiä ja asusteita, mistä sä itse tykkäät. Puhu ja kirjoita juuri sillä sun omalla tyylillä ja tuo persoonallisuutes näiden kautta esille. Se, että oot itsevarma, näkyy susta ulospäin. Se todellakin huomataan ja mä takaan sen, että se myös kaunistaa sua entisestään.

                                                                                                                

 Ylimmät kollaasikuvat We<3it