sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Sunnuntaipäivän kuvailut

Moikkamoi taas!
Mulla ei oo hirveesti tänään mitään sen ihmeempiä kuulumisia kerrottavana. Lähettiin aamupäivällä vähän ennen kahtatoista kohti Helsinkiä juhlimaan serkun ripille pääsyä. Kolmisen tuntia siellä oltuamme lähdettiinkin jo takaisin kotiin. Eevi lähtee huomenna rippileirille ja hänen piti sitten saada pakattua kamansa hyvissä ajoin ja mäkin halusin nauttia vielä viimeisistä vapaapäivän tunneista.
Kotiin tultuamme köpsähdin sohvalle ja muutama tunti vierähti koneen ääressä kirjoitellessa kaikenlaista turhaa löpinää. Jossain vaiheessa sain idean lähteä kuvailemaan taas tuonne ilta-aurinkoon ja Viivi tulikin sitten taas innokkaana mua tohon rantaan kuvailemaan.
Huomenna onkin sitten herätys taas viimeiseen kesätyöviikkoon! Iltapäivällä töiden jälkeen nään Kaislaa, mutta suunnitelmat ovat kuitenkin vielä sen verran auki, ettei tiedetä vielä missä nähdään. Jennaa ja Anniinaakin tulee viikon aikana nähtyä. Täytyy kyllä sanoa, että kaverit on ehdottomasti parhaimpia asioita mun elämässä. Huonoina päivänä saavat tavalla tai toisella hymyn huulille ja vaikeina aikoina tukevat ja auttavat... Ja kun kaikki on hyvin, aika heidän kanssaan on ehkä maailman yks ihanimmista tavoista nauttia elämästä - ja vieläpä täysillä! <3

Hyvää yötä höpsöt! Kuullaan sitten taas ens viikolla uusissa tunnelmissa ja uusien kuulumisten kera. :)

29 kommenttia:

  1. Oi mikä kaunotar oletkaan♥ hienoja kuvia !

    VastaaPoista
  2. wow oot niin luonnonkaunis :-) <3 ihania kuvia

    VastaaPoista
  3. Viivi on hyvä kuvaaja, haha :D niin kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Kehunkin häntä aina jokaisen kuvauskerran jälkeen. :D Kiitos. :)

      Poista
  4. oot älyttömän kaunis ja todella valokuvauksellinen :3 kaiken lisäks vaikutat todella ihanalta ja aidolta ihmiseltä, en oo koskaa aiemmin saanu kenestäkää bloggaajasta näin positiivista ja herttaista kuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi olipas piristävä kommentti. :3 Kiitos hurjasti!

      Poista
  5. Miten oot saanut nuo välilehdet keskitettyä ? Olisi mukavaa jos osaisit auttaa, kun en itse millään tajua !:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule ku mun pitää tunnustaa etten muista. :D auttaisin mielelläni jos vain muistaisin miten se tehtiin.

      Poista
  6. ihania kuvia! :) oot kyllä niin kaunis tyttö!

    VastaaPoista
  7. Tosi upeita kuvia! oot himo himo kaunis:3

    VastaaPoista
  8. Oot kyllä tosi kaunis ja aivan uskomattoman ihania kuvia! :)


    http://ask-beautiful-life.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Oot kaunis mutta sun kuvat on aina käytännössä samanlaisia kaikki :/ Ei pahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan ne joo melkoisen samannäköisiä. :) Se on vähän vaikee keksiä miten saisi otettua toisenlaisia, mutta kuitenkin kivoja kuvia.

      Poista
    2. Mene tyttö nettiin ja googleta tai katso muiden blogeja :D ei nää sun kuvat oo ainoita maailmassa joten ei luulis olevan kovin hankalaa kun erilaisia on satoja miljoonia!

      Poista
    3. No enköhän mä ihan itse päätä millaisia kuvia itsestäni otan blogiini?

      Poista
  10. oot niin luonnonkaunis ja ihana toi pitsitoppi sulla! mistä löysit :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Se on ostettu Thaimaasta. :D

      Poista
  11. Oisin halunnu ilahduttaa sua kivalla ja pitkällä kommentilla, mutta ko oon niin sönkkö ettei siitä kuitenkaa ois tahtonu tulla mittää nii en kirjottanukkaan, jokatapauksessa; Olet aivan ihana! ♥


    : D

    VastaaPoista
  12. Ottaisitko joskus kuvan ilman meikkiä ? Vaikka tiedän silti että olisit silloinkin aivan yhtä kaunis :).

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥