sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

9.6.

Tänään oli I-H-A-N-A päivä - miltein täydellistä jatkoa siis edellispäiville.
Serkkupoika tuli tätini ja hänen miehensä kanssa meille kahdentoista jälkeen kylään syömään. Aika kului kyllä rattoisasti hyvän ruuan ja mukavan jutustelun parissa. Lihaa tuli grillattua ja nautittua jälkkäriks sitten ihanat jätskitkin sun muut!
Oikeesti tuo kaikki oli kyllä niin taivaallista nautittavaa että huhhuh. Oon vieläkin ihan täynnä.
Nyt illalla poikettiin sitten Eevin kanssa vielä tossa pihalla napsasemassa parit kuvat. Oli nimittäin sen verran ihana sää, että oli kyllä parempi kuin mainio kuvaushetki!
Kaiken lisäksi tänään vaatekaappia tutkiskellessani löysin sieltä yhden mustan hameen, jonka äiti osti mulle muutama vuosi takaperin. Silloin se oli kuitenkin vielä isohko tuosta vatsan kohdalta ja repsotti ikävästi. Nyt sitten ihan vain kokeilumielellä vetäsin sen päälleni ja huomasin sen istuvan täydellisesti - JES! Tuo tulee nyt tänä kesänä kyllä ehdottomasti käyttöön, sen verran mukavakin päällä.
Mitäs mieltä te olette tästä asukokonaisuudesta? Hitsi että oon ilonen tuon hameen löytämisestä. :)
En ois millään halunnut tän viikonlopun päättyvän. Huomenna taas töihin heti aamu seiskaks ja luvattu on ilmeisesti rankkaa sadesäätä - sadekamppeet siis messiin! Ei mutta oikeesti... Ei oo kyllä hirveen nastaa tehdä hommia kaatosateessa 7,5 tunnin ajan. Toivottavasti sääennusteet eivät pitäisi paikkaansa ja saisin huomennakin touhuta lämpöisessä ja edes vaikka sitten pilvisessä säässä, jos ei aurinko jaksa paistaa. 

Nyt kello on kuitenkin sen verran paljon, että tämän tyttösen pitää painua untenmaille, jotta jaksaa sitten aamulla olla virkeenä pystyssä heti puoli kuudelta. Hirmukivaa viikkoa teille! Onko teillä jotain erityisiä suunnitelmia seuraaville päiville? 

89 kommenttia:

  1. upee asu :) mistä oot ostanu noi korut? ihanat!

    http://miiamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Nuo korut ovat ihan H&M:stä.

      Poista
  2. sulla on maailman virheettömin iho ja kauneimmat kasvot mitä tiiän! hyvää kesää sulle :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo hame ! Harmi kun on ostettu niin kauan aikaa sitten, että enää ei kaupoista varmaan löydy :( Oon nimittäin jo pitkään ettiny just ton tyyppistä hametta !

    VastaaPoista
  4. hui ku oot kaponen ! mutta kaunis asu :)

    VastaaPoista
  5. Ai vitsi kui kivan näkönen hame, ihanat noi napit tossa edessä ♥__♥ Muistatko enää et mistä toi mahtaa olla? :)

    -Sara

    VastaaPoista
  6. sähän oikeen säteilet :--) oot ihan sairaan nätti!

    VastaaPoista
  7. Ihana hame ja muutenkin hieno asu :) Mulla on suunnitelmissa vain urheilua ja kesästä nauttimista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja tuohan kuulostaa kivalta. :)

      Poista
  8. et taia urheilla kauheasti? oot hoikka mutta sun jalat näyttää täysin lihaksettomilta. älä ota tätä pahalla oot kaunis:))))

    VastaaPoista
  9. Sä pukeudut aina niiku oisit menossa johonki juhlii:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä tosiaan aina. :D Ja onko siinä jotain huonoa, jos joskus pukeutuu vähän hienommin? Mun mielestä se on vaan kiva. Tykkään laittautua niin meikkien kuin vaatteidenkin avulla. :)

      Poista
  10. Tosi nätti asu!<3 Mut tuli mieleen tuosta hameenkin löytymisestä, että onko sulla miten pajon vaatteita, kun et esim. tuota muistanut/käyttänyt? :D Koska kun vertaan itseeni, niin kyllä mä tiedän tasan tarkkaan kuinka paljon (=vähän) mulla niitä vaatteita on ja minkälaisia niitä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla niitä kyllä aika paljon. :D

      Poista
    2. muaki on mietityttänyt toi asia :D että miten on mahdollista ettei joku tiedä minkälaisia vaatteita siellä kaapissa majailee :D + nätti oot! :)

      Poista
    3. Voi herranjestas millä tekin jaksatte "päätänne vaivata". :D Hahah. Siis joskus kyllä tulee sellanen yllättynyt tunne kun löydät kaapista jonkun vaatteen, jota et ole pitkään aikaan käyttänyt ja jota et sillä hetkellä edes muistanut. Näin ainakin mulla. Tietääkseni ihan normaalia. :D

      Poista
    4. Mulla ei oo niin paljoo vaatteita etten muistais niistä jokaista :D

      Poista
    5. Mitäihmettä, te muut anot? Kyllä minäkin joskus kaappia siivoillessani löydän vaatteita joita en muistanut omistavani. Jos ne hautautuu kaapin perälle?
      Huoh.

      Poista
    6. ^mitä loukkaavaa noissa kommenteissa nyt oli? Kunhan vain kysyivät. :)

      Poista
    7. En mäkään näe noissa kommenteissa mitään sellaista mistä pitäisi hermostua.. Kyllä mullakin on sellainen tilanne, ettei kaapista löydy "yllätyksiä" vaikka vaatteita todella paljon omistankin. Ihan asiallista ihmettelyä siis oli mielestäni :)

      Poista
  11. Miks vastaat kommentteihin noin negatiiviseen sävyyn? On tuo minustakin aika kummaa. :D ps oot sairaan laiha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tietääkseni mitenkään negatiivisesti vastaile? Tai ei ole ainakaan tarkoituksena. :D

      Poista
    2. siks koska vilma"prinsessa" ei pysty ottaa negatiivistä kommenttia vastaan ;) kaikki on aina pakko kääntää posivitiiviseks koska niin siihen se on kotonaki tottunu :)

      Poista
  12. Ihana uus banneriii :-) tosi kaunis!

    Oot varmaan jossain postauksessa tän sanonu, mutta millanen sun ihotyyppi on? sekaiho, rasvottuva, kuiva.. tms? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ja siis mulla on kyllä kuivempi ihotyyppi. :)

      Poista
  13. Taidat luulla itestäs VÄHÄN liikoja..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaapa ano nyt katkeralta :D Ihan sika nätti tyty, kyllähän sitä kelpaa kuvia ottaa :)

      Poista
  14. Ihana hame ja oot tosi nätti! :)

    Sun uus banneri on musta vähän pelottava. :D Mulle tuli mieleen et makaisit kuolleena tossa. D:

    VastaaPoista
  15. tykkään tosta asusta, ihana! :3

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. luulen et tarkotti et vilma on laiha, mutta täysin lihakseton ja huonossa kunnossa. Entiedä kun en kirjottanu tota :P
      mun mielestä vilmalla on ihana kroppa :-) oon kateeellinen kun ite tuntuu lihovan jo ihan pikkujutuista :D

      Poista
    2. Antakaa kaikilla olla sellainen kroppa kun on :> Miksi Vilmalla täytyisi olla täydellinen treenattu kroppa vai mikä oli ensimmäisen anon kommentin tarkoitusperä?

      Poista
    3. Liikka tunnilla ope sano meille, että on laihaläskejä : D siis on laiha muttei oo lihaksia ja mun mielestä sun kroppa näyttää hyvältä tollasena. Ei sitä tarvii olla lihaksikas, jos ei halua ja on tyytyväinen itseensä sellasena, kun on:)

      Poista
  17. Onpa ihana banneri:) toi asu on kiva, oot ihan älyttömän kaunis!

    VastaaPoista
  18. Teitkö ton saman kampauksen kahtena eri päivänä vai onko tää samaa päivää ku se postaus mis sul oli myös tää kampaus?
    Ihan sillä vaan kyselen, et olis tosi ihana osata tollainen! Ja jos osaat sen pyöräyttää tosta vaan päivänä kun päivänä niin jonkinlaisia ohjeita olis tosi kiva saada! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tein! Aina se ei kyllä onnistu yhtä hyvin... :/ Voin tässä joskus yrittää tehdä siihen ohjeet ja laittaa tänne! :)

      Poista
  19. Vitsi te muut anot ärsytätte mua! Onko väkisin pakko AINA keksiä Vilmasta jotain negatiivistä? Kateus paistaa kommenteistanne läpi. Olette kateellisia, koska Vilmalla on paljon vaatteita ja teillä ei ole. Olette kateellisia, koska Vilma on hoikassa kunnossa ja te ette.
    Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, miksi pitäisi sanoa mitään? En ymmärrä miksi suorastaan kaivamalla pitää AINA etsiä jotain negatiivistä.... Haloo!

    Ihana uusi banneri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh ei kaikki aina kateutta ole. Tämä on eka kerta itelläni kun kommentoin tähän postaukseen. Vaikka Vilma on ihan perusnätti, en ole hänelle KATEELLINEN koska voin rehellisesti sanoa olevani yhtä hoikassa mutta timmimmässä kunnossa. Hoikka voi olla mutta lihasta täytyy jonkin verran siellä alla olla näyttääkseen vielä paremmalta. Mutta ihmisillä on erilaisia vartaloita.

      Poista
    2. Mua harmittaa tän kateuskortin vetäminen esiin, jokaisessa puolustavassa kommentissa :/ Olen kyllä samaa mieltä että haukkuminen on typerää, mutta miksi kaikkki johtuisi aina kateudesta.

      Poista
    3. On totta, että varmasti monet tulevat toisten blogeihin nimittelemään, puhumaan paskaa ja käyttämään joka ikisen pienenkin tilaisuuden sanoa ääneen jotain negatiivista, korottaakseen omaa itsetuntoaan- ja varmuuttaan. Ja näin anonyymisti se on todella helppo tehdä.

      Pitää kuitenkin muistaa, Vilma sinun, niin kuin muidenkin, että on paljon myös niitä, jotka eivät ole tippaakaan kateellisia. Negatiivisemmat kommentit, vaikka ne olisi ihan kunnollista palautetta, saatetaan nähdä paljon huonommassa valossa ja ottaa vastaan jo valmiiksi negatiivisella mielellä, oli sisältö mitä tahansa.

      Älkää siis vetäkö tuota lapsellista kateus-korttia esiin joka välissä puolustaaksenne Vilmaa tai ketään muutakaan :) Joidenkin luonteelle on ominaista ilmaista asiat kärkkäästi, vaikka tarkoittaisi vain antaa palautetta jota jokainen kehittyäkseen tarvitsee.

      Anteeksi romaani, Vilma oot kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisestikin (mitä olen blogiasi lukemalla saanut selville) ja anot: yrittäkää pönkittää sitä itsetuntoanne jossain muualla kuin muiden blogeissa.

      T. Tyttö, jolla on itsetunto kohdillaan ;)

      Poista
  20. Ihana banneri, mutta voisi olla vähän pienempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä just ite tykkään enempi tuommosesta isommasta. :)

      Poista
    2. Mustakin se on just ihana tolleen:)

      Poista
  21. Vau kuinka upee banneri!

    VastaaPoista
  22. Että jotkut ihmiset jaksaa olla ilkeitä. En tajua mitä joku siitä saa, et se arvostelee/haukkuu tms.jotain toista. Ystävällisyys tuskin on kovin vaikeeta. Ja vaikkei jostain syystä pidä esim. jostakin toisen ihmisen ulkonäön piirteestä, onko se PAKKO ilmaista anonyymisti tai yleensäkin jauhaa sellasta turhaa. Vilma saa ihan syyttä kaikkee turhaa arvostelua niskaansa. Niinku toi ilmaus "skinny fat", hahaha johan on ilmaus!

    Vilma, sun blogi on ihana, ja musta on kiva lukee tätä kun päivität usein ja sulla on vaihtelevia postauksia!:) kivaa kesää!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle. Hyvää kesää sinnekin päin. <3 :)

      Poista
  23. Nätti hame! Harmi ettei myydä enää :--( Sulla on niin ihana ja naisellinen tyyli! Mun mielestä on just kiva, että jaksat panostaa arkipukeutumiseenkin (viitaten tohon kun joku sanoi sun pukeutuvan niinku olisit menossa juhliin). Btw, on aika säälittävää tulla haukkumaan Vilmaa anonyyminä.. Tuleeks teille siitä jotenki parempi olo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Munkin mielestä anonyyminä haukkuminen tekee jo valmiiksi säälittävästä haukkumisesta vielä säälittävämpää. Tulisivat edes omalla nimellään tai naamallaan sitten haukkumaan, jos tuntevat siihen palavaa tarvetta. :) (Toisaalta haukkuminen on kyllä ihan yhtä älytöntä olit sitten anonyymi tai et)

      Poista
  24. Oi ompas ihana uus banneri :3

    VastaaPoista
  25. Ihana kroppa sulla on kyl :-) !
    toi banneri on tosi hieno, mut mun makuun vähän iso vaan, mut siis muuten just jees :-)

    VastaaPoista
  26. Upea uus banneri! Ja huoh mitä kommentteja taas tässäkin postauksessa..

    VastaaPoista
  27. Onko sun siskolla blogi?
    Sun blogia on aina kiva lukea, oot niin nätti ja positiivinen ja kirjotat hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, ei se oikein ehtis pitää semmosta. :/

      Ja kiitos, ihana kuulla! :)

      Poista
    2. Harrastaako sun sisko mitään, anteeks kun utelen: D

      Poista
    3. Joo Eevi on harrastanu koripalloa kahdeksan vuotta eli nykyään sen vapaa-aika on suurimmaks osaks treenejä ja pelejä, jonka takia blogin pitäminen ois hänen kohdallaan aika vaikeeta. :/

      Poista
  28. Ihana hame! Mut olipas taas tosi tyhmiä kommentteja joiltain ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Ja joo siis noita valitettavasti tulee jatkuvasti... Totuttu on.

      Poista
  29. Oi Vilma oot upea!:) ja älä välitä noista anonyymeistä. tää uus banneri on kans ihana:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon. :) Ja joo, en välitä.

      Poista
  30. Noi ankkurikorut on kyllä niin mageen näkösii ! :)

    VastaaPoista
  31. Onks toi mutakakku jäätelö hyvää? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan älyttömän hyvää! Suosittelen. :D

      Poista
    2. Hyi mä en tykänny yhtää, maistu kalalta :--D

      Poista
  32. Mitä ihmettä anot taas...
    Musta sulla on aivan täydelliset jalat ja muutenkivoot tosi kaunis<3:) vähän ehkä hassu kysymys mut paljoko sun reiden ympärysmitta on paksuimmasta kohtaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mustaki ois kiva tietää!:D

      Poista
    2. Haha en oo kyllä mittaillu. :D

      Poista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥