keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Tuotearvostelu: Neutrogenan ihonhoitotuotteet

Moikka ihanat!
Mulla on ollut nyt muutamien päivien tauko postaamisesta arkikiireiden vuoksi, ja tänään päätinkin sitten poiketa täällä kirjottelemassa - nyt vuorostaan eräitä ihonhoitotuotteita suosittelemassa!
Oon aikaisemmin käyttänyt Dermosilin ihonhoitotuotteita ja niiden lisäksi myös muutamaa Neutrogenan hoitavaa tuotetta.
Äiti toi kuitenkin nyt viime viikolla Stockmannilta uusia Neutrogenan ihonhoitotuotteita, joita oon nyt testaillut kolmisen päivää. Syy, miksi näistä halusin vartavasten tehdä postauksen, oli se, että nää on jo näin lyhyessä ajassa saaneet mun ihon paljon raikkaammaksi ja puhtaammaksi! Ihan käsittämätöntä. Ei mulla tosin ole entuudestaan ollut mitään kovin epäpuhdasta ihoa, mutta nyt on loputkin epäpuhtaudet saatu kuriin.
Kyseessä on nämä tuotteet:
Eli Neutrogenan mustapäille ja muille epäpuhtauksille tarkoitettu kasvovesi (1), kosteusvoide (2) ja hoitava puhdistusnaamio (3). Puhdistavat ihoa syvältä ja tekevät siitä raikkaan ja puhtaan näköisen. Mun kohdalla pitää ainakin paikkaansa! 
Käytän näitä itse aina iltaisin kasvojen pesemisen jälkeen. Parhaimman tuloksen saavuttamiseksi näitä suositellaan käytettäviksi 1-2 kertaa päivässä. Plussaa noissa on myös se, että tuoksuvat tosi miellyttäville, eivät ollenkaan liian vahvoille tai kitkerille.
Oon ihan äimistynyt! Suosittelen näitä tuotteita kaikille, jotka tällä hetkellä etsiskelevät itselleen hyviä ihonhoitotuotteita ja kamppailevat epäpuhtaan ihon kanssa. Mulla on tosiaan tässä kulunut vasta muutama päivä ja eroa näkyy jo entiseen! 
Normaali hintaluokka on äidin mukaan jossain 8,50€/kpl kieppeillä, mutta hän itse osti nuo siis alennuksesta hulluilta päiviltä. Varmasti tullaan ostamaan näitä jatkossakin, niin ainakin minä teen!
Toivottavasti tästä postauksesta olisi apua edes joillekkin. Mä tosiaan suosittelen lämpimästi näiden kaikkien kokeilemista, mitä siinä edes menettäisit? :)


(Ps. Päätin nyt myös ilmoittaa, että oon tosiaan ens viikon maanantaina menossa korottamaan sen yhden huonosti menneen kokeen numeroa, joten tää viikko meneekin sitten osittain myös lukemisen parissa. Tuun aina postailemaan kun ehdin, mutta tuskin päivittäin.)

45 kommenttia:

  1. Mulla on tosta kasvovedestä sellanen sinivihreä versio, mutta se on tosi voimakas ja kirvelee ja kuivattaa mun ihoa:( Muuten kyllä tykkään siitä koska tuntuu että se oikeesti poistaa epäpuhtauksia! Ehkäpä mä seuraavaksi kokeilen sitten tota kirkasta versiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! :O Mulla ei oo kokemusta siitä, mutta tää kirkas ei ainakaan ole liian vahvaa. Varsinkaan kun sen jälkeen laittaa kasvoille tuota kosteusvoidetta. Ei iho pääse silloin kuivumaan. :)

      Poista
  2. Mulle ei sovi kyllä ollenkaan nuo markettien myrkyt. Varmaan käy sellasille joilla on muutenki suht hyvä iho.
    Eli ite en nuin innokkaana menis suosittelemaan vaikka toki tuo on vaan sun mielipide. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin, mun mielipidehän tuo vain oli. :)

      Poista
    2. Sori pakko tulla tähän pätemään, että se on fakta jos tuote toimii sun iholla, ei mielipide :)

      Ja haluan vielä sanoa, että kiva Vilma kun jaksat vastailla täällä niin ystävällisesti :) Mukavaa kun tänne on helppoa ja kivaa laittaa kommenttia, eikä kokoajan tarvi pelätä että heittääkö bensaa liekkeihin, niinkuin monen muun bloggaajan kanssa tarvisi pelätä, hah :D

      Poista
  3. Kolmen päivän testit ei kyllä kerro yhtään mitään.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tulin vaan sanomaan että on jo tässä ajassa tullu muutoksia. Mun mielestä hyvältä siis vaikuttaa.

      Poista
    2. Juu oon ensimmäisen anon kanssa samaa mieltä, että aika hurjaltahan tuo kolme päivää kuulostaa. Ihotautilääkäreiden yms. hemmojen mukaan tuotettahan pitäisi siis käyttää n. kuukauden ajan tai jopa ylikin, että voisi jotakin sen vaikutuksista sanoa (näin olen ainakin kuullut). Eli jos todella nuo vaikuttavat kolmessa päivässä niin niissä täytyy olla jotakin _erittäin_ vahvaa ainetta (mun käsitykseni mukaan vain reseptillä saatavat ihotökötit saa ja pystyy toimimaan näin nopeasti?).

      Poista
  4. oon käyttäny jo pitkään ja ihan samaa mieltä sun kaa! ihania<3

    VastaaPoista
  5. Itelläni oli Neutrogenan spot stress control -tuotteita ja alkuun tuntuivat juuri sopivilta mutta pidemmän käytön jälkeen ihoni alkoi ärtymään ja sen jälkeen en ole Neutrogenan tuotteita käyttänyt:S
    Mut toivottavasti sulle sopii noi eikä tule ongelmia:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu toivotaan! Mä oon tosiaan aiemmin käyttäny pidemmän aikaa Neutrogenan yhtiä toisia tuotteita ja ollu koko ajan TOSI hyviä. :)

      Poista
    2. Eiköhän tuokin sitten sovi sulle:-) yksilöllistähän se on mikä kenellekkin sopii.

      Poista
  6. Kiva että sulla toimii nuo. Mun käytössä iholle ei tapahtunut mitään muutosta ja oli ihan turho luulo ees haaveilla mustapäiden poistumisesta. Tuntuu olevan ennemmin harvassa ne, joille Neutrogena toimii, suurin osa yhtyy mielipiteeseeni paska merkki :D

    VastaaPoista
  7. osaatko sanoo, et sopiiko noi tuotteet kuivalle iholle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän. Näissä tuotteissa ei lue erikseen ihotyyppiä, jolle nämä on tarkoitettu, mutta mulla itselläni on kuivempi iho ja hyvin sopii. :)

      Poista
    2. Itse en voi niitä kuivalle iholle suositella. Ei ainakaan mulla kosteuta yhtään ja kuivattaa suht paljon vaikka aika normaali iho mulla on. Eikä oikeastaan muutenkaan vaikuta ihoon paljon mitenkään. ACO:a voin kyllä suositella lämmöllä! Sieltä löytyy tuotetta jos jonkinmoiselle ihotyypille :)

      Ja vinkki niille jotka pähkäilevät että miten saa selville sopiiko tietyt tuotteet kuivalle iholle, eli siis katsokaa tuotteen pakkauksesta INCI, eli lista mihin on erikseen merkitty jokainen siinä putelissa oleva aineosanen. Esimerkiksi alcohol denat (tai joku tuon tyylinen kuivattaa aika rutkasti). Ja tässä linkissä minkä tähän nyt lätkäisen, on jonkinnäköinen inkihaku joka voi auttaa teitä saamaan lisätietoa tuotteen ainesosista: http://www.incihaku.fi

      -Sara

      Poista
  8. oiii vilma ootko värjänny hiukset? :) aivan upeet!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo nyt lähiaikoina. Sillon elokuussa viimeks. :D Mutta kiitos kuitekin. <3

      Poista
  9. tosi ihana blogi :-)!

    http://words-of-thoughtss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. paljon sait huonosti menneestä kokeesta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei :) eiku aattelin että oletko iteltäs täydellisyyttä vaativa, esim. että 8½ ois huono numero :D

      Poista
    2. Haha ei :) Mulle 6 on huono numero ja 7 myös riippuen aineesta.

      Poista
  11. ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta vaikutat ihmiseltä joka osais piirtää. ootko hyvä piirtämään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps mulle on tolkutettu sitä koko ikäni, niin kaverit kuin perheenjäsenet ja sukulaisetkin. Mulla on aina ollu kuvis 10 tai 9, mutta oon ite kuitenkin TODELLA itsekriittinen omia piirrustuksia yms kohtaan. Sen takia en oo halunnu pitkään aikaan piirtääkään, joten tän hetken taidoista en tiedä. Tuskin ne mihinkään ovat kadonneet, ehkä vähän vaan ruostuneet. :)

      Poista
    2. Oo, no sitten tännekin niitä piirustuksia! :D Haluun nähdä miten hyvin piirrät, eikä mitenkään arvostelumielessä vaan ihan muuten vain :)

      Poista
    3. joo ois muuten oikeesti kiva nähdä sun piirustuksia! :D

      Poista
    4. niimpä oikeesti piirrä jotain ja laita tänne, koska jos tollanen numero kuviksesta, niin varmana sulta jotain piirrustus taitoo löytyy:o

      Poista
  12. LOL, neutrogena on niin yliarvostettu.. kuivatti mul vaa ihoa..-.-

    VastaaPoista
  13. Itselläni on hyvin rasvainen, mutta pintakuiva iho ja neutrogenan tuotteet vetää kyllä hiekkapaperiksi mun nassun vaikka laittaisin heti rasvaa pesun jälkeen :D Kyllä niillä on yksi tuote mistä pidän, nimittäin se vihertävä kasvokuorinta, mutta en missään nimessä suosittelisi näitä pintakuivalle tai kuivalle iholle.

    Hah, sä oot onnekas kun sulla on tuollainen kaikenkestävä iho näköjään! :)

    VastaaPoista
  14. Noi on ihania, varsinki ne verigreipin (?) tuoksuset vaaleenpunaset tuotteet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Pink Grapefruit oisko ollu nimeltään? Käytin niitä nyt aiemmin ja ne tuoksuvat niin taivaalliselle. <3

      Poista
  15. Ite oon todennu myös Neutrogenan tuotteet mahtaviksi <3 oon käyttäny niitä jo vuoden, ja mun iho ei paremmassa kunnossa vois olla:)

    VastaaPoista
  16. Jotenki tyhmä toi kysymykses "mitä siinä menettäisit"!? :DDDDDD Rahaa nyt ainaki jossei toimikaa? Terveen ihon jos ei omalle lärville sovi? Äly hoi....

    VastaaPoista
  17. hei, oisito voinu laittaa tänne kuvia sun ihosta et miltä se näyttää nytte, ilman mitää muokkauksii:)?

    VastaaPoista
  18. No nyt just en pysty koska luen tässä kokeisiin, eikä oo oikeen aikaa tehdä hirveesti muuta. :/

    VastaaPoista
  19. Käytätkö tota kosteusvoidetta myös meikin alla?:)

    VastaaPoista
  20. ite oon käyttäny tota kosteusvoidetta vähä päälle viikon eikä ainakaa vielä oo mitään tuloksia näkyny :s ehkä pitäis ostaa toi kasvovesi ja puhdistusnaamio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa! Kosteusvoide on kosteutukseen, ei korvaamaan ihonpudistustuotteita. Vaikka tässäkin kosteusvoiteessa lukee sen puhdistavan ihoa, ei se silti korvaa päivittäistä ihon pudistusta. :)

      Poista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥