tiistai 23. huhtikuuta 2013

Muutamia ostoksia kesää varten!

Poikkesin tänään koulun jälkeen nopeesti Lippulaivassa. Tarkotuksena oli alunperin ostaa synttärilahja Viiville, mutta ostoslista kasvoikin taas kummasti Lindexissä pyöriessä. Löysin nimittäin ihanat neonpinkin väriset shortsit, jotka on sekä söpönnäköiset että myös venyvää matskua. Plussana tuntuvat siis tosi mukavilta päällä. 
Mukaan tarttuivat shortsien lisäksi myös uudet bikinit kesää varten - ja kaikenlisäksi aivan ihanat sellaiset!
Oon kuumeisesti etsinyt oikeanlaisia bikineitä (yläosa olkaimeton + röyhelöä), mutten ole mistään tarpeeks kivoja löytänyt. Pelkäsin muutenkin joutuvani tilaamaan bikinini netistä, koska suoraan kauppaan lampsiminen on mielestäni miljoona kertaa parempi vaihtoehto. Noh, nyt vältyin sitten nettitilaushömpötyksiltä ja olen uusi täydellisten bikinien omistaja!
Sekä bikinit että shortsit ovat siis molemmat Lindexistä. Ajattelin, että bikinit on hyvä hommata jo tähän aikaan keväästä, koska alkukesästä kaikki parhaimmat on tyypillisesti viety alta ja jäljellä vain suurimpia kokoja. Näissä mun ostamissa ei ollut tällä kertaa muita värivaihtoehtoja, mutta tuo musta näyttää itseasiassa tosi hyvältä mun päällä. Tyylikäs väri ja korostaa kauniisti ruskettunutta ihoa!
Viiville tosiaan ostettiin samalla yhteinen lahja Markuksen kanssa. Tuommoset kauniit hopeiset, kivelliset nappikorvikset. Viivi sai vajaa kaks viikkoa sitten korvikset ja nuo ovatkin sitten hänen ensimmäiset kunnon korvikset harkkakorvisten jälkeen. Synttärisankari parhaillaan hihkuukin tuossa ihan onnessaan saamastaan lahjasta, hyvä että oli mieluinen! 
Tää päivä oli aivan superkiva iltapäivällä alkanutta sadetta lukuunottamatta. Toivottavasti aurinko jaksais paistaa sitten viikonloppuna viimeistään. Markuksen kanssa ollaan suunniteltu sinne jo kivaa ohjelmaakin. Perjantaina hän ois näillä näkymin tulossa yöksi meille ja sunnuntaina nähdään mahdollisesti Tonia Helsingissä... Niistä sitten loppuviikolla lisää!

Miellyttivätkö ostokset? :)

51 kommenttia:

  1. Kivoja nuo! :) Munkin pitäisi mahdollisesti löytää jotain kesävaatteita...ainakin Bik Bokissa ois vaikka mitä ihanaa,jos olis rahaa ostaa!

    http://saarukka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oon kuullu siitä kaupasta aika kivaa palautetta! :)

      Poista
  2. noi shortsit on niiiiin ihanat ♥

    VastaaPoista
  3. Voi mitkä bikinit! Pitää varmaan itsekin pyörähtää Lindexillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörähdä ihmeessä, siellä oli muitakin tosi kivoja biksuja! :)

      Poista
  4. Onpas kivoja :3

    t. tukehu cheeseen

    VastaaPoista
  5. oisko mitään vinkkejä mistä kannattais ettiä kesätöitä? alotin ettimisen jo helmikuussa mut oonkai sit liian nuori ku täytän 15 :( ja paljo noita shotsit makso? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää ei varmaan kannata etsiä mistään, on meinaan aika mahoton homma saada töitä kun oot kaikenlisäks vasta 15v. Joihinkin paikkoihin ne ei ota edes 16-vuotiaita. :/ Mut noi shortsit makso 24,95€!

      Poista
    2. niii sitä mäki oon miettiny :( monissa se ala-ikäraja on vasta se 18! ihan tyhmää.. oishan se hyvä yrityksillekkin että nuoret oppis tekemään töitä ja tietäis vähän ammattiakin mihin sit aikuisena haluis. Ja pitääpä käydä kattomassa Lindexissä noita, just tommoset kivan pirtsakat! :-)

      Poista
    3. Nii nykyää varmasti saat työn vasta ku oot 18v. :(

      Poista
    4. Pakko tähän kommentoida että saa sitä 15 vuotiaskin töitä mutta kranttu ei saa olla eli työt todennäköisesti jotain siivous/mansikanpoimintahommia :) Eli jos vaan suostuu tekemään "paska"duunejakin niin töitä löytyy kyllä tekevälle :) Sori, pakko kommentoida koska itse olen ollut 14 vuotiaasta tallilla "paskanlappaajana" ja työ ei tosiaan unelmaduuni ollut mutta tulipa rahaa :)

      Poista
  6. jee löysin tänää iteki aivan täydelliset bikinit, ne vaan oli bikbokista ♥ noi sun on tosi kivat myös:)

    VastaaPoista
  7. meetkö kattoo JB <3 ?

    VastaaPoista
  8. Onko sulla kesätöitä? Mistä?/Missä oot aikasemmin ollu? Voisitko kuvitella tekeväsi esim siivoustyötä? Kiva blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kesätöitä viheralalta. En oo ollu aiemmin kesätöissä mutta tetissä olin Prismassa sen kaks viikkoa. Niin ja en vois kuvitella siivoavani, vihaan jo oman huoneen siivoamista. :D

      Poista
  9. Noi biksut on tosi kivat :3 ja ihan sun näköset!

    http://ainolala.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Apua! Kuolin ku näin sun bikinit <3 Sopii sulle täydellisesti (:

    PS. Aina ku lukee sun blogia, tulee sellanen ''oispa munki elämä tollasta <3'' -fiilis :D

    VastaaPoista
  11. Mistä sä tota shoppailurahaa muka saat joka viikko ja ihan saatanasti? Vanhempien kukkarosta? :::D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan kerran kuussa kuukausirahan, jonka lisäks oon tässä toiminu lapsenvahtina ja tienannut sillä tavalla. Vanhempani eivät anna mulle koskaan muuten vain rahaa. Enkä puhuis että saisin rahaa joka viikko saatikka saatanasti? Ethän sä tiedä milloin mä saan rahaa ja paljonko? :D

      Poista
  12. Oi, ihanat shortsit ja bikinit.

    VastaaPoista
  13. jee mäkin ostin viikko sit tollaset samallaiset röyhelöbiksut! on hyvät! <3

    VastaaPoista
  14. Demiin liittyen: mikset kerro ketä/mitä fanitat, kun kerran oot kuitenkin laittanut esille tuon "fanitan"- kohdan? :D Sori, jäi häiritsemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah no en rehellisesti fanita ketään tiettyä. :D Vois ottaa sen kohdan pois sieltä.

      Poista
  15. on taas pitäny vetää biksut sen verran alas että kaikki varmasti sun tissis huomaa.. noihan tippuu iha just päältä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä? Ihan normaalisti on päällä.

      Poista
  16. Heh, laitan äitin ostamaan noi samat shortsit, kun en itse pääse kaupungille muutamaan päivään, niin onko noi sun mitä kokoa? Oot kropaltas "samantyylinen" niin eiköhän ne samankokoiset mene mullakin :D

    VastaaPoista
  17. Vastaukset
    1. No ne on siitä joulun Thaimaan-matkasta. :D

      Poista
  18. Taivaalliset shortsit! Mitäs löysit Viiville? ;)

    VastaaPoista
  19. onkos noita biksuja muissa väreissä, koska aika ihanat on :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo. :/ Mut noi mustat on oikeesti tosi ihanat päällä, kannattaa ainakin kokeilla! Mäkin olin epäileväinen mustasta ku katoin noita tangossa, mutta päällä näyttivät tosi kivalta. :)

      Poista
  20. heh jeee mullakin noi bikinit, ihan ylikivat!!! :-D toi röyhelö tos yläosaski esim ''huijaa'' kivasti tämmöstä pienitissistä :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aijaa! Musta noi röyhelöt on vaan kiva yksityiskohta. :3

      Poista
  21. paljo toi bikinien yläosa makso?:)

    VastaaPoista
  22. Ihana blogi!
    Www.kohoneno.blogspot.fi

    VastaaPoista
  23. ihanat!:) mistä toi vyö on?

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥