perjantai 15. helmikuuta 2013

15.2.

Huh olipa päivä! Koko viikko ollu taas yhtä hulinaa... Oon pahoillani, etten oo tänne nyt ehtinyt tällä viikolla vielä postailemaan. Viikolla ollu muuta tekemistä ja iltasin on ollu aina ihan sairas väsymys, että oon suurinpiirtein aina kotiin tullessani rojahtanu suoraan sänkyyn. 
Nyt kuitenkin hiihtoloman alkamisesta johtuen mulla on ihanasti energiaa tulla teitä taas moikkaamaan ja kertoa vähän lähipäivien suunnitelmista!
Eilen tapasin yhtä kaveria Ompussa ja oli kyllä ihan mahtavat kolme tuntia kahvilassa istuskellessa. Muutamissa kaupoissakin tuli kävästyä, mutta osasin kuitenkin olla ostamatta mitään. (Olinhan jo säästämisestä täällä teille puhunut...)
Nää viimeset kaks koulupäivää on mun mielestä ollu kyllä aivan turhia käytännössä. Eilen oli aamuyhdeksältä abishow, jonka jälkeen penkkarit ja seistiin ulkona sen 15min. Sen jälkeen olikin sitten vaan pikanen ro-tapaaminen kotiluokissa ja ruokailu... Koko päivä kesti yhteensä siis noin 2h.
No tänään en yhtään sen enempää riemusta hypellyt, koska jouduin aamukuudelta heräämään ja raahautumaan kahdeksaks enkun tunnille, jonka jälkeen mulla oli vaan hypäreitä ja puol yhdeltä alko wanhojen tanssit. Maleksin sitten yhden koulukaverini kans yhden kopperon sohvalla sen 1,5h ja loppujen lopuks se aika meniki ihan lepposasti... Mutta sen jälkeiset wanhojen tanssit oli kyllä tosi upeet! Rupesin jo miettimään, että herranjumala mäkin tanssin tuolla vuoden päästä. Rupes myös automaattisesti jo ottamaan vinkkejä mekoista ja kampauksista siinä kun niitä tyttöjä katteli. Ihan mahtavaa, kohta saan itse tanssia siellä!
Mut tosiaan nyt oon täällä ihanissa lomafiiliksissä makoilemassa sohvalla! Huomenna oli alunperin tarkotus mennä laskettelemaan, mut hiihtolomasuunnitelmat on menny tän viikon aikana aikalailla uusiks. Laskettelukeikka siirtyykin ilmeisesti ens viikon viikonlopulle ja huomenna sen sijaan mennään Helsinkiin Markuksen kanssa kattomaan se "21 tapaa pilata avioliitto" -leffa. 
Sunnuntaina onkin sitten lähtö mummin mökille ihan vaan naisporukalla. Ollaan siellä kolmisen päivää ja sen jälkeen tullaan takasin tänne Espooseen. On se kyllä ihanaa päästä mökille välillä irrottautumaan totaalisesti kaikista koulujutuista. Loma on kuitenkin jollain tapaa erilaista ja ikään kuin rentouttavampaa siellä kun täällä kotosalla. Tiedä sitten mistä johtuu...?
Ois ilmeisesti suunnitelmissa ens viikon alkupuolella käydä myös serkkujakin moikkaamassa siinä samalla. Sukulaisia siis tiedossa, ihanaa! Jossain vaiheessa lomaa nään mahdollisesti kavereitakin jos vaan aikataulut sen sallii... Täytyy kyllä sanoa, että taida tylsää lomaa todennäköisesti olla tiedossa!
Mutta huh... Nyt taas masu kurnii vaihteeks sen verran, että alan hiipiä tuonne ruokapöydän ääreen syömään. Pyrin nyt kyllä kirjottelemaan postauksia nyt taas useemmin, kuten mulla on aiemmin ollu tapana. Nyt tosiaan tällä viikolla ollu vähä kiireitä ja väsymystä ilmassa niin ei oo ehtinyt tänne kirjotella. Toivottavasti saisin nyt napsittua ennen mökkimatkaa enemmän teille kuviakin tänne, ettei ihan vaan tämmösiks pikkupostauksiks jäis.
Superkivat lomat teille kaikille, kuullaan taas mahdollisimman pian! :)

48 kommenttia:

  1. voisiksä tehä postauksen johon ottaisit netistä kuvia kivoista wanhojentanssimekoista joita voisit itsekin käyttää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ja meinasin sellaisen tän postauksen yhteyteen laittaakin. :)

      Poista
  2. onks noi nyt ne sun omat luonnolliset hiukset, vai ootko kihartanu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän oon kiharrellu noita. :)

      Poista
    2. no kihartanu xD senhän huomaa ihan selväst.. tosin aika takkusilt näyttää.

      Poista
    3. Niin ja ihan tarkotuksella näyttääkin. :)

      Poista
  3. Muista sitte ku sulla on wanhat nii ottakaa tosi paljon kuvia ja nauttia siitä päivästä!! :) Se päivä menee yllättävän nopeaasti ohi. Ite tanssin wanhat vuos sitten ja eilen oli sitten penkkarit :D Tuntuu toisaalta että se oli ihan eilen, toisaalta tuntuu että niistä on ikuisuus. Se oli yks mun elämän parhaista päivistä! Muista nauttia siitä!
    Mitäs tykkäsit mein koulun abirekkojen lakanoista :D??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muistan nauttia, siskon jo varasin kuvaajaks sinne, että kyllä niitä kuvia tänne sitten tippuu! :) Ja ootko samassa koulussa mun kans? Siin tapauksessa oli ihan kivat. :D

      Poista
    2. Juu oon :) Sitte ku oot abi nii pliis, oo sä se fiksu ja keksi jotain hyvii juttui niihi lakanoihin. Mua lähinnä nolotti :DD

      Poista
  4. Missä koulussa oot? Mietin vaan että keiden wanhoja olit katsomassa :)

    VastaaPoista
  5. Miten voit olla noin kaunis? :)
    Ja hyvä postaus!

    VastaaPoista
  6. kui oot noi ruskee ? käytätkö e-pillereitä ku sulla on aina niin täydellinen iho ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No rusketusta on jäljellä vielä siitä joulun Thaimaan matkasta. :)

      Poista
    2. entäs ne e-pillerit? :D

      Poista
    3. Ei e-pillerit mitään täydellistä ihoa automaattisesti tee.

      Poista
  7. Voi kun oliskin loma :-( viikko vielä!! Oon kade, oisin niin loman tarpeessa jo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kyllä kestät! Se on kuitenkin vaan viikko loppujen lopuks. :)

      Poista
  8. Mullakin on vuoden päästä wanhat ja tänää mietittiin kavereiden kaa ahkerasti pukuja ynm :D, pari pitäis kans saada hommattua itelle ::D. Harmi kun mulla ei loma vielä ihan alkanut vaan vasta viikko 9, mutta mukavaa lomaa sulle kaunistus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep no mulla on jo onneks pari, mut noita mekkoja tekis jo nyt mieli mennä etsiskelemään vaikka onkin turhan aikasta. Ja kiitos paljon! Sanonpahan samaa sullekkin jo valmiiks. :)

      Poista
  9. Toi elokuva oli _tosi_ hyvä. Mulla oli aluks sen trailerin perusteella sellanen ''apua ei tää vaikuta kauheen kivalta'' fiilis, mutta onneks sitten lähdin kaverin kanssa kattomaan sen :) Siinä sai nauraa ja taisin kyyneleitäkin päästää jossain kohdassa :D Joten siis hyvä että menette kattomaan sen! :)


    Vooi tuli kauhee ikävä meidän vanhaa mökkiä :( Mökillä on aina niin parasta! <3:D Pitäkää hauskaa siellä ja hyvät lomat sullekkin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kuullu tosta leffasta vaan positiivista palautetta ja siks ootankin huomista ihan innolla!

      Kiitos paljon sulle. :)

      Poista
  10. mäkin kävin kattoo wanhoja, ja vaikka mulla on niihin vähän pitempi aika niin tuli hirvee 'voiei mäkin haluun ihania mekkoja ja kampauksia ja olla prinsessa' -olo ja tuntuu että niihinkin on ikuisuus :D

    VastaaPoista
  11. mäki olin kattoo wanhoja ja oi että, vuoden päästä siellä itsekin pyörähtelen <3 en malta oottaa!! :D ehdottomasti yksi kohokohdista lukiossa, oon jo käyny ihastelemassa kaikkia mekkoja ja ettiny kauniita kampauksia, heh ehkä vähän ajoissa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii no mikäs siinä, niitä on jo nyt ihana katsella!

      Poista
  12. millo seuraava postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tai ens viikolla. Saattaa hyvinkin mennä mökkeilyn takia ens viikolle, koska tää ilta menee siivoomisessa ja pakkaamisessa. :|

      Poista
  13. onpa kivat kuvat susta :3

    VastaaPoista
  14. Onko toi se sun siskon takki vai ootko uuden ostanu? :) Tosi nätti!

    VastaaPoista
  15. Hahaa ite tanssin wanhat juuri eilen ja voin sanoa että vaikka NÄYTIN prinsessalta, olo oli kaikkea muuta... joka paikkaa kolotti ja valtavan helman kanssa oli tuskaista. Sulla tämä on tosiaan vielä edessä... :D Itse oon jopa tyytyväinen että mulla taasen takana päin. Onneks wanhat on todellakin vaan kerran elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei.. Tosiaan joutuuhan siinä moneen kertaan tanssimaan, että varmasti siinä on niitä huonojakin puolia. :D Mutta silti odotan sitä ihan innolla.

      Poista
  16. Voisitko tehä toisenki videopostauksen?:) sellanen ihan käy missä vaikka vaan höpötät ja kerrot mitä oot tehny ym.
    ps. Oot kyllä niin kaunis:>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täytyy vähän miettiä. :) Kiitos!

      Poista
  17. Ootko omasta mielestäs nevari vai vaan muiden mielestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD sallikaa mun nauraa tietääkseni mun sisko ei oo nevari

      Poista
  18. heii pakko kysyy ku etkös oo espoonlahden lukios et opettaako sua katri? :)ja ruotsia siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon mut hän ei opeta mua. Tiiän Katrin kyllä, Markuksen ruotsin ope. :)

      Poista
    2. hihii mun entinen ope! :)

      Poista
  19. mistä tää takki on?:)

    VastaaPoista

♥ Jätä ihmeessä kommentti ♥