lauantai 22. marraskuuta 2014

Mitä mulle kuuluu?

P1010027_Fotor Jeps, sitä sopii kysyä! Tällä hetkellä mulle kuuluu melkosen hyvää. Makoilen just parhaillaan tässä sängyssä peiton alla kone sylissä kirjottamassa tätä postausta ja ulkona on ihanan valosan näköstä, koska vihdoin on tämä Etelä-Suomikin saanut nauttia lumesta. Sen kyllä huomaa, että vaikken mikään talvi-ihminen olekaan, niin on tuo lumipeite vaan niin paljon paremman näköinen kuin ankea ja kuranen lehtien peittämä asfaltti.
Mulla on parhaillaan koeviikko menossa ja suurin osa kokeista onkin jo takanapäin. Jäljellä on enää äidinkielen preliminäärikoe maanantaina, ja keskiviikkona alkaakin jo meikäläisen viimeinen jakso lukiossa. Ihan uskomatonta. Tää vajaat kaks ja puol vuotta on kyllä vierähtänyt ihan hujauksessa ja kohta onkin jo kevään kirjoitukset ja siitä muutama kuukausi eteenpäin niin valkolakki (toivon mukaan) päässä.
Jotenkin tää ajatus lukion loppumisesta nostaa mulle väkisinkin tunteet pintaan. Muistan, kun yläasteella mietin, että siihen kuluu ikuisuus, kun täytän 18 vuotta ja valmistun lukiosta. Nyt tuntuu lähestulkoon siltä, kuin tää päivä olis ollut ns. "eilinen". Nää vuodet on vaan vierinyt ohitse ja nyt vasta alan tajuumaan oikeesti sen, että nyt alkaa se vastuun ottaminen siitä omasta tulevaisuudesta. Jatko-opiskelumahdollisuuksiakin olen käynyt mielessäni jo kymmeniä ellen 'satojakin' kertoja läpi. Tuntuu, että ajatukset alkavat pikkuhiljaa selkeytyä ja stressi niiden myötä myös laantua.
Jotenkin tää ns. itsenäistyminen tuntuu omalla kohdalla vielä vaan niin vaikealta ja jollain tapaa kaukaiselta ajatukselta. Mutta kyllähän sitä pitäis oikeesti jo pikkuhiljaa alkaa ottamaan oikeesti vastuuta itsestään ja muutamien vuosien päästä muuttaa sitten omaan kotiin. Huh... Meneeköhän nekin vuodet yhtä nopeasti kuin aikaisemmat?
P1010022_Fotor Viime maanantaina koittikin sitten päivä, jolloin saapuivat tämän syksyn ylioppilaskirjoitusten lopulliset arvosanat. Muistatte varmaan mun kertoneen, että mun kirjoittama terveystieto ei tänä syksynä mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. Alustavat pisteet olivat 20p. ja koko tuon kahden kuukauden ajan stressasin ja jännitin sitä, että jos se jääkin nyt pisteen siitä M:stä - C kun ei mielestäni olis ollut ollenkaan sitä mun tasoa. Maanantaiaamuna sitten kädet täristen kirjauduin sisään Wilmaan ja en meinannu aluks uskoa näkemääni. YTL oli nostanu mun pisteeni yhdellä, eli lopulliset pisteet olivat sen 21, joka ylsi tänä vuonna juuri ja juuri siihen M:ään. Pitkään aikaan en oo ollut niin iloinen mistään kuin sillä hetkellä. Jos arvosana olisi palautunut C:nä, olisi keväällä koittanut terveystiedon korotus ja kuusi yo-koetta samaan kertaan ei kuulostanut kyllä järin houkuttelevalta. Nyt on siis sekin stressin aihe vähemmän ja ainakin jo yksi hyvä ylppäritulos spettarissa. JES!

Mutta hei, mitäs teille kuuluu? Kokiko kukaan muu iloisia (tai miksei niitä surkeempiakin) yllätyksiä syksyn lopullisten yo-arvosanojen kanssa? Kertokaa te muutkin abit ihmeessä, kuinka itse onnistuitte kirjoituksissa. Mä kipasen nyt syömään ja sitten suihkuun.
Sisko toi just joulukalenterin mun pöydälle ja siitä tulikin mieleeni, että jouluunkin on enää kuukausi. Kääks! Voiko joku kertoa mulle, että MIKSI tää(kin) vuosi vierähti näinkin nopeasti? Ihan hullua!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hobby Hall: 10 minuutin stailaushaaste

Osallistuin muutamia viikkoja takaperin Indiadaysin järjestämään Blogger's Inspiration Day -tapahtumaan, jossa yhtenä ohjelmanumerona sai joko yksin tai sitten kaverin kanssa osallistua Hobby Hallin 10 minuutin stailaushaasteeseen. No mä ja mukanani ollut kaverini Krijesa tartuttiin sitten tähän kyseiseen haasteeseen ja 10 minuutissa stailattiin makkari meidän silmäämme miellyttäväksi. Käytössämme oli erilaisia Hobby Hallin sisustustarvikkeita lakanoista ja matoista kahvikuppeihin ja sängynpäätyihin. Haaste oli ihan mielettömän hauska, mutta samaan aikaan jollain tapaa hieman 'stressaava', kun aikaa ei todellakaan ollut hukattavaksi - näin jälkeen päin ajateltuna tosin ehkä ihan hyvä niin...
Itse lähdin hakemaan tällä stailauksella pääasiassa sitä omaa tyyliä, mutta samalla jotain uutta ja piristävää. Krijesan kanssa omataan näköjään tosi samanlainen maku, sillä kaikki tuossa stailauksessa oli molempien mieleen ja yhteisymmärrykseen päästiin jokaisen pienenkin yksityiskohdan kanssa. Itse rakastuin todella noihin Iittalan mustavalkoisiin mukeihin ja mieluusti saisi meikäläisenkin kotoa tuollaiset löytyä. Raidalliset lakanat sekä vaalea lampaantalja toivat meidän mielestämme kanssa kivaa lisää lopputulokseen, ja tyynyt tekivät kokonaisuudesta vieläkin houkuttelevamman - tuommoiseen sänkyyn ainakin itse käpertyisin mielelläni aina raskaiden päivien jälkeen. Ei olisi hassumpi paikka postailuunkaan!
13581335_FotorP1010145_Fotor13581338_FotorP1010147_Fotor
Lopputulos oli siis meidän molempien mieleen ja nyt onkin sitten aika kääntyä teidän puoleenne! Te saatte nyt halutessanne äänestää lempparianne Hobby Hallin kampanjasivulla kommentoimalla suosikkistailauksenne yhteyteen. Näin osallistutte samalla myös ihan mielettömään arvontaan, jossa voitte voittaa ihanan palkinnon (Koodin flanelliruutupussilakanasetti + flanellialuslakana kahdelle ja kaksi Iittalan Taika-mukia, arvo 117,70€). Bloggaajien kuvista eniten ääniä kerännyt voittaa 1000€:n arvoisen stailauspäivän Hobby Hallilla. 
Oli ihan älyttömän hauskaa osallistua tähän stailaushaasteeseen ja vaikkei voitto tällä kertaa omalle kohdalle osuisikaan, oli tähän kampanjaan osallistuminen kokonaisuudessaan ihana kokemus ja sekin jo riittää. 

Nyt kipin kapin siis äänestämään omaa lempparianne ja näin ootte mukana arvonnassa!
Tulen tekemään tuosta päivästä vielä näin pienellä viiveellä ihan oman postauksen, kunhan saan aikaa järkättyä ja viimeisetkin kuvat muokkailtua. :-)

lauantai 8. marraskuuta 2014

8. marraskuuta

Että voi ihminen olla väsynyt! Makoilen just tässä olkkarissa kone sylissä ja silmäluomet tuntuvat painavan vähintään sen kilon tai kahden verran, ja hereillä olo tuntuu tällä hetkellä miltein tuskaisen vaikeelta. Hah, liekö syynä varsin suurehko syöminen vai viimeyön normaalia lyhyemmiksi jääneet yöunet - vai kenties molemmat?

Eilinen päivä oli mulla vapaata ja koko päivä kuluikin käytännössä kokonaan kotona. Jotenkin nykyään nää vapaapäivät haluaa oikeesti viettää melkein aina kotosalla, jos mahdollista. En tiedä ehkä mitään ihanampaa kuin maata sängyssä puoleen päivään vailla minkäänlaista kiirettä ja sen jälkeen kattoa sitten vaikka leffaa tai kuvailla ja postailla tänne näin.
Kauppa- ja mäkkärireissun jälkeen eilisen illan kruunasi poikaystävä, joka tuli taas osaks viikonloppua tänne meille. Ei poistuttu täältä kotosalta enää minnekään ja ilta kuluikin sitten mm. leffan parissa - ainakin mun kohdalla, sillä toisella osapuolella oli vähän hankaluuksia hereillä pysymisen kanssa. :-D
Tää päivä kuluikin sitten käytännössä kokonaan Helsingissä, jossa käytiin yhdessä serkkuperheen kanssa syömässä mun ja mun serkun 18-vuotissynttäreiden kunniaksi. Tällä kertaa ruokapaikaksi valittiin Ravintola Lasipalatsi, jossa söin tällä kertaa valehtelematta parasta ruokaa aikoihin. Alkuruuaksi oli ihanaa voileipäkakkua Skagen-täytteellä ja muikunmätiä (parasta syömääni voileipäkakkua ikinä) ja pääruuaksi otin puolestaan härän sisäfileetä, maa-artisokkagratiinia ja paahdettua pippurivoita. Ja koska jälkkärilista vaikutti sen verran herkulliselta, nautin kaiken tuon jälkeen vielä suklaafondantin mokkajäätelöllä. Annokset olivat just oikeen kokosia, ja sen sijaan että olisin lähtenyt kyseisestä raflasta vatsa aivan liian täynnä ja oksennus suurinpiirtein kurkussa, lähdin hyvillä mielin just sopivan kylläsenä. Mieletön paikka, jota suosittelen kyllä todella lämpimästi kaikille. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, ettei tuo rafla ole ehkä se kaikkein lompakkoystävällisin paikka, vaan annoksista saa jonkin verran maksaakin - tosin ihan syystäkin.
P1010001_FotorP1010009_FotorP1010012_FotorP1010039_Fotor Syömisten jälkeen siirryttiin noin 1,5 tunnin ajaks shoppailemaan Sokos-Stockmann-Forum-Kamppi -alueelle, jonka aikana mun ostoskassiin ei päätynyt kuin yksi ainut Essien kynsilakka Stockalta - ja ehkä ihan hyvä niin. Barcelonan jälkeen meikäläisen lompakko ollut nimittäin melkoisen ruvella, joten tulevat kuukaudet pitää ottaa melkosen iisisti noiden shoppailujen kanssa.
Kaupoilla pyörimisen jälkeen suunnattiin porukalla vielä Hard Rock Caféseen, mutta koska se oli tupaten täynnä eikä pöytiä ollut enää vapaina tämmöiselle isommalle porukalle, lähdettiin käppäilemään Kluuvissa sijaitsevaan Fazer-kahvilaan, jossa itse nautin vielä berliininmunkin mariannekaakaon kanssa. Tuon jälkeen olo oli kyllä just semmonen, että "Ei ruokaa kiitos vähään aikaan...!". :-D
P1010085_FotorP1010088_FotorP1010065_FotorP1010090_Fotor Nyt loppuillan aattelin tosiaan viettää tässä sohvalla telkkari kaverina, ellei väsymys vie voittoa. Huomenna onkin sitten isänpäivä ja suhteellisen aikanen herätys tiedossa tietyistä syistä.
Toivottavasti teidän viikonloppunne ovat sujuneet mukavissa merkeissä ja sama jatkuisi huomennakin! Heips ja kauniita unia jokaiselle. 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lähipäivien tuntemuksia

Tällä kertaa liittyen viime aikaiseen postailuuni. Ajattelin kirjoittaa tästä nyt erikseen ihan postauksen sen sijaan, että alkaisin tarinoimaan kilometrin mittaisia vastauksia viimeisimpiin kommentteihinne tästä samaisesta aiheesta. Turhautumisen tunne on tällä hetkellä erittäin suuri ja se valitettavasti vaikuttaa mun motivaatioon postailla - negatiivisesti. Mä oon nyt viikon sisään postaillut teille mun kolmen viikon takaisesta Barcelonan matkasta - niin sanoin kuin kuvinkin. Mulla on ollut viime viikkoina hirveä into postailla, mutta sen toteutusta ovat kuitenkin rajoittaneet mun lukuisat koulutyöt. Abivuosi kun ei mistään helpoimmasta päästä ole.
Barcelonassa ollessani pidin kameraa mukanani käytännössä jatkuvasti, koska halusin kuvauttaa tänne teille paljon erilaisia kuvia välillä jostain hieman suuremmasta ja välillä sitten niistä pienemmistä yksityiskohdista. Kotiin päästyäni ja kuvia selaillessani käytin monia tunteja kuvien läpikäymiseen ja muokkailuun. (Näin arviolta käytin noihin kahteen Barcelonan postaukseen yhteensä vähintään sen kymmenen tuntia, kun ottaa huomioon kuvien läpikäymisen, karsimisen, muokkailun, nettiin lataamisen ja itse postausten tekemisen.)

Ei siinä mitään, mun mielestä on hienoa saada tarpeen mukaan kritiikkiä asioista, jotka teitä lukijoita saattaa mun blogissa tai yleisestikin mun tyylissä jollain lailla häiritä. Näiden kahden postauksen - etenkin jälkimmäisen - kommenttiboksit ovat kuitenkin nyt valitettavasti koostuneet suurimmaksi osaksi vain siitä valittamisesta - osittain ihan asiallisesta sellaisesta, mutta osittain täydestä haukusta. Muutamia kommentteja oon ihan tarkoituksella jättänyt kokonaan julkaisematta, koska niistä näki, että kommentin kirjoittajan perimmäisenä tarkoituksenaan ei ole ollut auttaa mua kehittymään bloggaajana, vaan lytätä mut täysin maan tasalle ja pahoittaa mun mielen. Lisäksi on erittäin turhauttavaa saada valituksia monelta eri ihmiseltä tismalleen samasta asiasta.
Mun mielestä on ok, jos muutamat huomauttavat mun surkeista kuvanmuokkaus- ja valokuvaustaidoistani, jos he sitä mieltä todella ovat. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun tuon tyyppisiä kommentteja on kommenttiboksiin ilmestynyt jo useampi, herää mieleeni kysymys "Miksi jatkatte?". Mielestäni siinä menee käytännössä se idea koko postauksesta, kun lähes tulkoon 70% saamistani kommenteista liittyy samasta aiheesta valittamiseen ja tismalleen samojen asioiden vatvomiseen. Tullaan antamaan muka asiallisia vinkkejä siitä, kuinka mun pitää vähentää tiettyjen sanojen käyttöä mun postauksissa (joita hyvällä lykyllä vilahti mun postauksessa kokonaiset kaksi kertaa, kuten  näin esimerkkinä viimeisimmässä postauksessani sana 'tosiaan'). Lisäksi kiinnitetään tarkoituksella huomiota ihan niihin pikkiriikkisiin "vikoihin", joita yritetään ihan tarkoituksella eri postauksista bongailla. Musta tuntuu, että jotkut teistä eivät todellisuudessa ymmärrä sitä, kuinka turhautunut olo mulle tulee kaiken tuon jälkeen, kun oon ensin istunut lukuisat tunnit koneella, JÄRKÄNNYT AIKAA TÄLLE POSTAAMISELLE muista tekemisistä huolimatta, ja palkaksi siitä saan näin suoraan sanottuna lähes tulkoon pelkkää vittuilua siitä, kuinka suurin piirtein kaikki mun postauksissa on täyttä kuraa.

Miettikääs asiaa toisin päin. Miltä teistä tuntuisi sen jälkeen, kun olette aherrelleet jonkin työn tai asian parissa useammat tunnit, käyttäneet siihen mielettömän määrän vapaa-aikaanne ja palkaksi siitä saatte suurimmaksi osaksi vain syyttelyjä siitä, kuinka teette asiat lähes tulkoon kaikilta osin väärin. Lisäksi keskitytään asioihin, jotka ovat ehkä niitä viimeisimpiä ja turhimpia asioita tekemässäsi työssä. Antaisiko se motivaatiota jatkamaan? Saisiko se teille aikaan sellaista oloa, että "Hei, tekeepä mieli tehdä samanlaista hommaa uudestaan!"? Tuskinpa.

Kaiken tämän jälkeen, mulle ropisee vielä valituksia siitä, kuinka mä blogin kirjoittajana en osaa ottaa kritiikkiä (suurimmassa osassa tapauksista tähän kritiikki-sanan ympärille sopisi "-merkit mainiosti) vastaan, ja kuinka raivostun kaikesta negatiivisesta palautteesta, jota tänne saan. Ei mene näin. Mä osaan ottaa asiallisen kritiikin ihan yhtä asiallisesti vastaan kuin se on mulle annettu. Sillon kuitenkin, kun tuollaista valitusta, sättimistä ja haukkumista on tullut mulle enemmän kuin sen viiden tai kymmenen kommentin verran, alkaa mullakin pikkuhiljaa hermot kiristymään. Mä en nää siinä mitään oikeudenmukaista, että siitä hyvästä, että joudun vastaanottamaan teiltä joiltain aivan tajuttoman epäystävällistä palautetta, pitäisi mun vastata teille positiivisesti ja suurinpiirtein kiittää sydämeni pohjasta tuosta ah-niin-ihanasta palautteesta, jonka olen juuri saanut. Monen kommentin kohdalla sitä joutuu aina miettimään, että julkaiseeko sitä ollenkaan ja jos julkaisee, kuinka siihen pitäisi edes vastata ollakseen kuitenkin edelleen se niin sanottu 'hyvä bloggaaja'.

Tässä kaikessa mä en myöskään mieti vain ja ainoastaan itseäni, vaan myös koko blogiani (mukaan lukien teidät lukijat). Onko se niistä muista ihmisistä - jotka osaavat tänne blogiini asiallisesti kommentoida - kivaa lukea sellaista blogia, jossa ilmapiiri on kireää ja kommenttiboksit täyttyvät valituksista? Enpä usko. Kuten jotkut lukijani ovatkin sanoneet, on tämä mun blogi - mun kuvat, mun teksti, mun tyyli ja mun tapa kertoa elämästäni. Miksi mun siis pitäisi miellyttää ketään muuta tavallani kirjoittaa tai kuvien tietynlaisella muokkaamisella? Eikö olisi melko tekopyhää pitää muutenkin bloginsa nimenä "Just Be Yourself", jos kaikki sen sisältö koostuisi kaikesta muusta kuin siitä kirjoittajan todellisesta 'omasta itsestään'. Mikä järki tässä bloggailussa muutenkaan olisi, jos jatkuvasti joutuisi miettimään "Onkohan tää kuva nyt väärin muokattu?", "Voinkohan sanoa tätä asiaa näin?" jne? Mun mielestä tuollaisessa hirveessä vatvomisessa ei ole minkäänlaista järkeä. Se luo vain tietynlaisia (suoritus)paineita tästä koko hommasta, mikä on bloggauksen keskuudessa mun mielestä erittäin huono juttu. Varsinkin näin harrastuksena tämän homman pitäis olla kivaa ja vapauttavaa hommaa, ei muiden miellyttämistä ja jatkuvan tarkkailun ja sättimisen alla olemista.
Mä oon oikeesti näin karkeasti sanottuna sitä mieltä, että "Jos ei miellytä, älä lue", ja se on oikeesti vaan fakta. Sen sanominen ei tee musta millään lailla ilkeää ja lukijoita karkoittavaa bloggaajaa, jollaiseksi te jotkut olette mut tämän lausahdukseen jälkeen leimanneet.

Haluaisin oikeesti tällä postauksella vaan sanoa sen, että mulle olisi enemmän kuin mieleistä huomata teissä lukijoissa edes pientä arvostuksen osoitusta siitä, että mä ylipäätänsä postailen teille tänne (ja tässä puhun nyt niistä lukijoista, joiden päivittäisenä tehtävänä tuntuu olevan vain niiden negatiivisten asioiden esille tuominen). Mulla on nyt menossa todella kiireinen ja stressaava aika elämässäni, ja silloin harvoin kun pääsen rentoutumaan tämän blogini avulla - tekemään siis sitä mulle oikeesti rakasta hommaa - haluaisin mä todella myös nauttia siitä, enkä vain turhautua ja stressaantua entisestään. Onko siis oikeesti pyyntö asiallisesta kritiikistä - tai sitten puolestaan siitä vaiti pysymisestä - ihan liikaa pyydetty? Teitä on monia, jotka osaavat jo hyvin sen asiallisen kritiikin antamisen, mutta vielä enemmän on teitä, joilla näyttää olevan mielessään melko epäselvä kuva siitä, missä menee raja asiallisen kritiikin ja haukkumisen/tarkoituksellisen mielen pahoittamisen välillä.

Ja nyt toivonkin todella, että tämä pisti jokaisen siellä ruudun toisella puolella miettimään, että mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Ainaisilla sättimisillä ja valituksilla vaan syötte mun motivaatiota tästä koko hommasta. Kaiken voi sanoa ystävällisesti ja sillä tavalla auttaa bloggaajaa kehittymään monissa erilaisissa bloggailuun liittyvissä asioissa.



Tän avautumiseni jälkeen haluan kuitenkin kiittää kaikkia niitä lukijoitani, jotka ovat mun päiviä piristäneet ihanilla kommenteillaan. Ilman teitä en tekisi tätä hommaa. 
Musta on tosi harmi, että jouduin tästäkin aiheesta tekemään näin tympeänsävyisen postauksen, mutta liika on liikaa, eikä munkaan pää kestä kaikkea ilman, että saan purkaa asioita ulos edes jollain keinolla.

tiistai 4. marraskuuta 2014

#tb Barcelona (osa 2.)

Hui, mulla riitti sen verran menoa viikonloppuna etten kerennyt tätä Barcelonan postauksen toista osaa tänne teille aikaisemmin päivitellä, mutta nyt sen teen! Tosin tällä(kin) kertaa joudun tiivistämään ylimääräiset höpinät vähän suppeammiksi, sillä mulla on tuossa juuri yks keskeneräinen koulutyö, joka odottelee kiivaasti tekijäänsä - Pitää siis raivata nyt tänä iltana aikaa vielä sillekin. Postailen nyt kuitenkin ne viimeisestkin kuvat tänne, joita tuolla muutaman viikon takaisella reissulla tuli otettua. Ja kuten aikaisemmin muistaakseni teille mainitsinkin, tulen mä tämän postauksen jälkeen toteuttelemaan teille vielä sen ostospostauksen, jossa esittelen teille erikseen kaikki tuolta Barcelonasta ostamani vaatteet sun muut pikkuostokset. P1010374_FotorP1010150_Fotor Tuo Gaudin suunnittelema kirkko (La Sagrada Familia) oli kyllä mielettömän upea ilmestys. Sen lisäksi, että ihasteltiin tuota rakennusta ulkoa päin, oltaisiin me haluttu vierailla sen sisälläkin. Harmi vaan, ettei sinne olis päässyt ihan tosta vaan. Tuonne kirkkoon päästetään nimittäin vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan, ja odottelua olis meidän kohdalla ollut ainakin kolmisen tuntia. Mulle tosin riitti jo tuokin, että sain nähdä ja kuvauttaa tuon kirkon näin ulkopuolelta. Sen verran hieno se nimittäin oli. P1010295_FotorP1010256_Fotor Toisena päivänä käveltiin tosiaan tuota kirkkoa ennen eräälle kukkulalle, jolla sijaitsi erään näköala"tornin" lisäksi mm. tämä kuvassa näkyvä Casa Museu Gaudí, jonne myös oli monen tunnin jonot. Tolleen alle neljän päivän kestävällä lomalla sitä ei halunnut käyttää aikaansa jonoissa seisoskeluun, joten tuotakin rakennusta tyydyttiin ihastelemaan vain ulkoapäin. Kävelimme samalla sitten myös mm. Park Güellin läpi, jossa näkymät olivat kyllä todella upeat.P1010274_FotorP1010253_FotorP1010269_FotorP1010206_FotorP1010180_FotorP1010157_FotorP1010139_FotorP1010222_FotorP1010218_FotorP1010301_FotorP1010307_FotorP1010213_FotorP1010121_FotorP1010117_FotorP1010344_FotorP1010406_FotorP1010618_FotorP1010663_FotorP1010669_Fotor P1010671_FotorP1010677_Fotor Toiseksi viimeisenä iltana käytiin syömässä hienommassa ravintolassa, jonka nimeä en valitettavasti kuollaksenikaan muista. Se sijaitsi kuitenkin erään rakennuksen katolla, joka joskus on toiminut muistaakseni jonkinlaisena härkätaistelu areenana, mutta joka on nykyään käytössä kauppakeskuksena. (Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä!) Söin elämäni ensimmäistä kertaa kuvassa näkyvää Cannelonia ja rakastuin siihen ruokaan täysin. Niin taivaallista, niin taivaallista... Canneloni oli tosin vasta alkupalaa, ja pääruuaksi syötiinkin Jennan kanssa kunnon pihviateriat, joista en harmi kyllä saanut kunnollista kuvaa otettua. Sen verran hyvää kuitenkin oli, että ei meinattu päästä hetkeen lähtemään ku olo oli niin täysi.P1010636_FotorP1010686_FotorP1010696_FotorP1010814_Fotor Ruuan jälkeen lähdettiin kävelymatkan päässä olevan Museu Nacional d'Art de Catalunyan eteen katsomaan ihan mielettömän upeeta suihkulähdeshowta, joka alkoi yhdeksältä illalla. Jos oikein muistan, niin tuo show pidetään useampana iltana viikossa, tarkoista päivistä en ole kuitenkaan sitten ollenkaan varma. Otin tosta isosta suihkulähteestä valehtematta varmaan lähemmäs sata kuvaa, koska se vaan oli niin järkyttävän upea. Taustalla soi aina musiikkia ja suihkulähde vaihtoi musiikin tahtiin aina kokoaan ja väriään. Jos siis Barcelonaan olette menossa, niin tuo kannattaa kyllä tsekata ehdottomasti! P1010896_FotorP1010899_FotorP1010910_Fotor Viimeisenä päivänä otettiin tosiaan vielä taksi kohti Diagonal Mar -nimistä kauppakeskusta, jossa syötiin ennen viime hetken shoppailuja. Mä en rehellisesti sanottuna ole koskaan aikaisemmin syönyt noin tuhtia, mutta hyvää hampparia ja siksi olikin pakko ikuistaa tämäkin burgeri muutamalla räpsyllä, heh. Ruuan jälkeen kipaistiinkin sitten vielä jonkun verran kauppoja läpi ja takaisin hotellille lähdin muistaakseni neljän ison kassin kanssa. Niistä sitten tulevissa postauksissa lisää! ;-)